HAVU Gaming varmisti viikonloppuna paikkkansa tämänvuotisen ROG Masters -turnauksen alueellisessa finaalissa.

Matka finaalia kohti on ollut pitkä. Joukkue kamppaili tiensä ensin avoimien online-karsintojen lävitse ja ansaitsi itselleen paikan EMEA-karsintojen Pohjoismaiden edustajana Assemblyillä järjestettyjen Pohjoismaiden finaalien voiton myötä. Joukkueen onnistui pitämään pintansa myös EMEA-karsintojen lohkovaiheessa ja se kohtasikin finaaliottelussa Saksan Panthersin.

Molemmat joukkueet olivat sijoittuneet omien lohkojensa toiseksi, mutta onnistuivat tiputtamaan lohkojen ykkösnimet ( x6tence ja Team-LDLC) semifinaaleissa. Itse finaaliottelu oli selvä ja suomalaisittain voitonhuumuinen: Havu Gaming kahmi itselleen voiton ensimmäisessä erässä lukemin 16-2 ja viimeisteli työnsä toisen erän 16-3 murskalukemin.

Joukkue nettosi itselleen voitostaan 5000 dollaria ja paikan EMEA:n alueellisessa finaalissa, jossa se tulee kohtaamaan seitsemän vielä julkistamatonta kutsujoukkuetta. Alueellisen finaalin kaksi parasta joukkuetta tulevat etenemään itse turnauksen playoffeihin yhdessä muiden alueiden parhaimmiston kanssa.

Tarkempaa tietoa turnauksen voittosumman (250 000 dollaria) jaosta tai tulevasta aikataulusta ei ole vielä julkaistu.

Lähde: HLTV, ROG Masters Kuvalähde: Asus ROG