Suomalainen HAVU Gaming aloitti DreamHack-urakkansa hiljattain kokoonpanoaan muuttanutta CR4ZYa vastaan. Kyseessä oli paras yhdestä ottelu ja voittaja olisi askeleen lähempänä finaalipaikkaa.

HLTVn top 20 paikkansa vakiinnuttanut CR4ZY lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Kuitenkin HAVU, alkujännityksestä toivuttuaan, otti ohjat käsiinsä ja Dust2:en puolia vaihdettiin suomalaiskomennossa 9-6.

Puolten vaihdon jälkeen ottelu tasaantui hieman, mutta HAVU kesti CR4ZYn pyristelyt ja vei ottelun numeroin 16-13. Voiton takuumiehinä hääräilivät Aaro ”hoody” Peltokangas ja vastikään KOVA Esportsista siirtynyt Joonas ”doto” Forss. CR4ZYn suomalainen Otto ”ottoNd” Sihvo pelasi myös ihan kelpo pelin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon.

Voitto tarkoitti HAVUlle sitä, että heidän pelit jatkuivat jo samana iltana, kun he saivat vastaansa kello 20:30 alkaneessa ottelussa venäläisjoukkue forZen.

HAVUn vastustaja ei aikaisemmasta ottelusta ainakaan helpottunut sillä forZe löytyy maailmanlistalta sijalta 15.

Ottelu eteni erittäin jännittävissä tunnelmissa. Molemmat joukkueet olivat lähteneet tosissaan hakemaan voittoa ja se myös näkyi hyvälaatuisena Counter Strikenä. Kartaksi valikoitui Nuke. Paras yhdestä ottelun puolia vaihdettiin kutkuttavissa 8-7 lukemissa forZen hyväksi.

Jännitysnäytelmä eteni loppuun asti rintarinnan, jonka lopulta forZe väänsi nimiinsä lukemin 16-14. Hyvä taistelu HAVUlta, mutta tällä kertaa kokeneempi venäläisjoukkue oli liikaa.

HAVU jatkaa otteluitaan Rotterdamissa huomenna 19.10. kello 20:00 Asterion – CR4ZY ottelun voittajaa vastaan.

 

kuvalähde: HLTV