E-urheiluorganisaatio Havu Gaming julkisti tänään yhteistyönsä vaatemerkki Billebeinon kanssa. Organisaatio tunnetaan etenkin menestyksekkäästä CS:GO-joukkueestaan, ja sen aiempiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat Veho, Jimm’s, MSI ja Jack Links. HAVUlla on Counter-Striken lisäksi edustusta Fortnitessa, FIFAssa ja Hearthstonessa.

Uuden yhteistyön myötä kehitetään ’HAVUxBillebeino’ –vaatemallisto, jossa yhdistetään molempien toimijoiden brändit ja värimaailma. Billebeino myös suunnittelee ja toteuttaa HAVUn uuden fanituotemalliston.

”Vahvasti kasvava esports-maailma on kiinnostanut meitä jo pidemmän aikaa, ja itsekin pelaan jonkin verran. HAVU Gamingin kanssa visiot loksahtivat heti yhteen ja halutaan lähteä tekemään isosti aitoa ja vaikuttavaa yhteistyötä. Uskon, että pystytään myös tuomaan HAVUlle arvokasta näkyvyyttä meidän kanavien ja vaikuttajien kautta, ja ennen kaikkea tyyliä pelaamiseen!” kommentoi Billebeinon toimitusjohtaja Juhani Putkonen.

Yhteistyö on osa HAVUn ’pelaa tyylillä’ -konseptia, jossa halutaan painottaa muodikkuutta sekä reilua peliä. Muoti- ja pelialaa yhdistävän konseptin uskotaan omalta osaltaan vahvistavan joukkueen ja pelaajien brändiä.

Lähde: HAVU Gaming Kuvalähde: HAVU Gaming