Vuoden 2017 maailmanmestaruuskiertue lähenee loppuaan kun kesämestaruuksien viimeiset osallistujat karsitaan Amerikoissa. Kyseessä on viimeinen tapahtuma joka pelataan ennen kauan odotettua balanssipäivitystä. Tästä huolimatta osa pelaajista onnistui yhä yllättämään valinnoillaan, erityisesti Monsanton kolmen questpakan taktiikka on herättänyt kiinnostusta Twitter-keskusteluissa. Kaikki pudotuspelien pakkalistat ja pelaajat löytyvät helpoiten täältä.

Turnauksen todellinen jännitysnäytelmä käydään ennakkosuosikkeihin lukeutuvien Muzahidul "Muzzy" In ja Paul "Zalae" Nemethin välillä. Kaksikko on tällä hetkellä rinta rinnan Amerikan Last Call pisteissä, pistevoittaja kuittaa suoran paikan maailmanmestaruuksiin joten panokset ovat korkealla. Muzzy otti pientä etumatkaa voittamalla viime viikonlopun Dreamhack Montreal majorturnauksen, mutta Zalaella on vielä mahdollisuus kiriä etumatka kiinni kesämestaruuksissa sekä lokakuun aikana jaettavilla pisteillä.

Formaatti

Kaikki HCT:n pudotuspelit karsitaan Swiss-järjestelmällä single-elimination puolivälieriin. Swississä pelaajille arvotaan joka kierroksella uusi vastustaja samalla tuloksella pelaavista pelaajista ja lopussa 8 parhaiten sijoittunutta jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Itse ottelut pelataan Best-of-5 yhden bännin Conquestilla. Jokainen pelaaja tuo neljä pakkaa, ja ottelun alussa pelaajat poistavat yhden vastustajan pakan ottelusta. Ottelussa voitetulla pakalla ei saa pelata uudestaan ja pelaaja joka voittaa ensimmäisenä kaikilla kolmella pakalla voittaa pelin.

Aikataulu

  • La 18:00 -> Swiss kierrokset 1-6
  • Su 18:00 -> Swiss kierros 7 ja pudotuspelit

Karsintavaiheessa jokaiselta kierrokselta selostetaan yhdestä kahteen ottelua ja neljännesvälieristä eteenpäin kaikki ottelut. Otteluita voi seurata englanninkielisellä selostuksella Hearthstonen viralliselta Twitch-kanavalta.

Summer Championships osallistujat

Amerikat

  • ?
  • ?
  • ?
  • ?

Eurooppa

  • Pavel
  • Amyks
  • OldBoy
  • Orange

APAC

  • Surrender
  • cocosasa
  • Tom60229
  • uay

Kiina

  • Trunks
  • jiajia
  • JasonZhou
  • OmegaZero