Blizzard on viimein julkaissut raamit toukokuussa alkavalle ammattiliigalle, Hearthstone Grandmastersille. Grandmasters tarjoaa viikottain huipputason otteluita pelin suurimpien nimien välillä. Se myös tarjoaa ammattipelaajille vihdoin tasaisen tulonlähteen kilpapuolella.

Liigaan kutsutaan yhteensä 48 pelaajaa, 16 kultakin pelin palvelimelta. Kutsuja liigaan jaetaan Blizzardin mukaan uran aikaisten tienestien, vuoden 2018 HCT pisteiden ja yleisten kontribuutioiden perusteella.. Kutsutut pelaajat julkaistaan seuraavien viikkojen aikana.

Liigassa kunkin alueen pelaajat jaetaan kahteen divisioonaan jossa pelataan kaksi kierrosta round robinia. 14 kierroksen jälkeen alueen kuusi parasta ottaa mittaa toisistaan pudotuspeleistä joista voittaja jatkaa loppuotteluun kohtaamaan muitten alueitten mestarit.

Yhteensä tänä vuonna pelataan kaksi kautta Grandmastersia, mikä tarkoittaa että loppuotteluun lunastaa paikkansa yhteensä kahdeksan pelaajaa. Kausittaisia palkintoja ei ole vielä julkaistu, mutta loppuottelussa potissa on jopa puoli miljoonaa euroa. Blizzard lupaa finaalipalkintojen lisäksi, että pelaajat tienaavat rahaa läpi kauden ottelumenestyksensä perusteella ja saavat suoran kutsun jokaiseen Masters tason osakilpailuun.

Liigapaikasta haaveilevat pelaajat saavat odottaa pitkään, sillä uusia pelaajia päästetään mukaan vasta vuonna 2020. Blizzardin mukaan ensi vuonna jokaisen alueen huonoimmat pelaajat asetetaan pudotusuhan alle ja tilalle napataan tänä vuonna eniten Masters-kiertueella rahaa tienanneet pelaajat.

Lähde & Kuvalähde: Hearthstone