Uutisoimme viime toukokuussa Turkuun avatusta pelitalosta Evolution Arenasta, joka on sittemmin laajentunut muun muassa omien e-urheilujoukkueiden myötä. Nyt myös Helsinkiin saadaan harrastajien oma tila, kun Gaming Lounge GLHF avataan.

Loungen sijaitsee osoitteessa Runeberginkatu 17, aivan Kampin ja Rautatieaseman lähellä ja se avaa ovensa huomenna kello 16:00. Avajaisissa on tarjolla juotavaa, purtavaa, arvontoja, sekä muuta ohjelmaa, joka julkaistaan tapahtuman Facebook-sivuilla.

GLHF kuvaa itseään uuden ajan Gaming Loungeksi, joka on avoin "kaikille iästä, sukupuolesta, pelitaustasta tai mistään muusta riippumatta". Paikan päältä löytyy tehokkaat tietokoneet sekä laaja pelitarjonta, johon kuuluu merkittävimpien e-urheilupelien lisäksi paljon muuta.

Pelipaikan vuokra on 4 euroa/tunti, mutta avajaistarjouksena 16.12. asti 2 euroa/tunti. Lisäksi isomman ryhmän tarpeista voi sopia erikseen.

GLHF:n väki, Ville, Joonas ja Samu, avasivat taustaansa Eurheilu.comille seuraavasti:

"Tavoitteenamme on tarjota laadukas ja helppo pelikokemus niin yksittäisille pelaajille kuin myös isommille ryhmille. Toimintaamme kuuluu pelikoneiden vuokraaminen tuntihinnalla, kahvilapalvelut sekä lounge -osio. Haluamme omalla toiminnallamme lisätä pelaamisen näkyvyyttä ja tuoda huippuluokan laitteet jokaisen saataville. Lisäksi haluamme toimia kohtaamispaikkana pelaajille ja pelaamisesta kiinnostuneille.

Tarkoituksenamme on tulevaisuudessa järjestää tiloissamme turnauksia ja miittejä. Myös paljon kysellyt yöpelit tulevat sisältymään ohjelmaamme. Olemme itse pelaamisesta kiinnostuneita, harrastelijapelaajia. Pelaaminen ja eritoten LANittaminen on ollut iso osa meidän kaikkien kolmen nuoruutta ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Idea Gaming Loungen perustamiseen saatiin Joonaksen kanssa pari vuotta sitten Aasiassa, jossa vastaavia paikkoja on huomattavasti enemmän.

Kaksi vuotta ideaa kypsyteltyämme ja sopivan paikan löydettyämme päätimme viimein pistää paikan pystyyn. Pelaajina meillä on hyvin paljon kokemusta erilaisista peleistä, tästä porukasta löytyy niin CS-taituri, midin carry kuin WW2-pelien sankarikin. Tästä huolimatta koko porukalla kuluu monipuolisesti pelejä melkein genrestä kuin genrestä.

Haasteita on matkan varrelle mahtunut, mutta ne on saatu selätettyä ja avajaisia juhlitaan perjantaina 7.12 Runeberginkadulla!"

Lähde: GLHF Kuvalähde: GLHF