Blizzard Entertainment julkaisi Overwatch-pelin jatko-osan ensimmäistä kertaa vuonna 2019. Sille ei kuitenkaan ole vahvistettu mitään tarkkaa julkaisuikkunaa, mutta esimerkiksi tänä keväänä saatiin tietää, että 6v6-pelimuodon sijaan pelissä pelataan monen muun suositun FPS-pelin tapaan viisi vastaan viisi.

Nyt kuitenkin aiemminkin Overwatch-huhuja jakanut striimaaja Metro kertoo Twitterissä, että on kuullut monilta lähteiltään että peliprojektissa kestää odotettua kauemmin aikaa. Metro toteaa, että kaikesta päätellen näyttää epätodennäköiseltä, että peli julkaistaisiin edes vuonna 2022, vaan vasta sen jälkeen.

Saa nähdä, tiedottaako Blizzard mitään siitä, kuinka pelin kehitys etenee. Satunnaisia tietoja on tipahdellut. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka alkuperäinen Overwatch kestää tämän odotusajan, sillä Blizzardin mukaan peliin ei ole tulossa enää esimerkiksi uusia hahmoja ennen jatko-osan julkaisua.