OG:n alkuvuosi ei ole mennyt odotusten mukaan, ja joukkueen kokoonpanossakin on ehtinyt jo tapahtua muutoksia. OG penkitti Nathan ”NKB-” Schmittin helmikuun lopulla, sillä joukkueella oli erimielisyyksiä siitä, kuinka heidän pitäisi pelata, jotta pysyvät korkealla tasolla. Joukkueen muutokset eivät kuitenkaan jääneet tähän.

Tänään OG julkisti penkittävänsä jordanialaisen Issa ”⁠ISSAA⁠” Murad, jonka penkittämistä on spekuloitu jo aiemmin, ja ongelmakohdiksi on nostettu esimerkiksi hänen kommunikaationsa ja korkea pingi. Penkitys tapahtuu nyt, heti OG:n heikosti menneen ESL Pro Leaguen 13. kauden jälkeen, kun joukkue tippui sarjasta ja sijoittui lohkossaan kahden voiton ja kolmen häviön jälkeen.

Schmittin penkityksen jälkeen OG:n riveissä on pelannut tanskalainen Nikolaj ”niko” Kristensen, ja huhutaan, että hänellä olisi keskustelut käynnissä organisaation kanssa pysyvästä siirrosta. Sitä, kuka tulee paikkaamaan Muradia, ei vielä tiedetä, mutta OG:lla on lähes kuukausi aikaa etsiä uutta pelaajaa ennen Blast Premier Spring Showdownia.