Kolmatta kertaa järjestetyt Counter-Strike: Global Offensive -pelin opiskelijoiden SM-kisat ovat päättyneet. Jyväskylän ammattikorkeakoulun joukkue JamkGO uusi Opiskelijoiden Counter-Strike: Global Offensive:n Suomen mestaruuden 22.11.2020. LUT-yliopiston joukkue Leveä taisteli reittinsä finaaleihin ja antoi JamkGO:lle tiukan vastuksen, mutta tällä kertaa se ei vielä riittänyt. JamkGO marssi voittoon suoraan kahdessa kartassa. Jyväskylän yliopiston VF eSports taisteli itsensä puolestaan mitalisijoille voittaen Vaasan ammattikorkeakoulun Tillimakaronin 2-1.

”Turnaus oli menestys ja siitä kertoo suuri osanottajamäärä 29 joukkuetta 16 eri korkeakoulusta. Kisat ovat vuosi vuodelta kasvaneet ja vaikka tänä vuonna LAN-finaali jäi uupumaan, niin turnaus tavoitti silti hyvin niin korkeakouluja, pelaajia kuin katsojiakin. 100k esports on tehnyt talkootyönä massiivisen määrän työtunteja rakkaudesta lajiin ja se näkyy myös turnauksen kasvussa.  Jatkakoon korkeakoulujen eurheilutoiminta kasvamistaan myös jatkossa ja nähkäämme uusia tiimejä mukana niin näissä kisoissa kuin muissakin.”, kertoo Timo ”efs0n” Metsäjoki

Kisojen taustaorganisaationa toimi jo kolmatta kertaa satakuntalainen 100k esports yhdessä Opiskelijakunta SAMMAKKO:n, Opiskelijoiden Liikuntaliiton ja Suomen Elektronisen Urheilun Liiton kanssa. Turnaukseen pystyi osallistumaan kuka tahansa korkeakouluopiskelija yhdessä korkeakoulunsa joukkueen kanssa. Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi koko turnaus järjestettiin tänä vuonna etänä.