Jyväskylän eSports-Seura JeSSe ry ja ravintola Ilokivi - OnStage ovat aloittaneet yhteistyön tarjotakseen vakituisia e-urheilun kisakatsomoita jyväskyläläisille e-urheiluharrastajille. JeSSe ry oli Suomen ensimmäinen e-urheiluseura kun se perustettiin vuonna 2012 ja Ilokivi - OnStagella on jo pitkä kokemus esimerkiksi elokuvanäytöksistä ja bändien keikoista. Ammattimaisten tilojen lisäksi fanien käyttöön saadaan toki myös baarin palvelut.

"Kisakatsomot ovat kuuluneet Seuran vakiotapahtumiin aina sen perustamisesta saakka. Olemme jo pidemmän aikaa etsineet sopivaa yhteistyökumppania, jonka kanssa aloittaa kisakatsomoiden järjestäminen vakituisesti. Ilokivi on tunnettu laajasta kulttuuriannistaan ja olen todella iloinen, että saamme jakaa elektronisen urheilun ilosanomaa yhä isommissa puitteissa", kommentoi Seuran perustajajäseniin kuuluva Timo "renemesis" Tarvainen.

Peleistä nauttimisen lisäksi osallistujille on tarjolla myös muuta oheistoimintaa. JeSSE ry haluaa esimerkiksi kutsua suomalaisten peliyhteisöjen vaikuttajia mukaan lajiensa kisakatsomoihin keskustelemaan omasta yhteisöstään ja sen tulevaisuudesta.

Seuraavan neljän kuukauden kisakatsomot ovat:

  • 25.8. Dota 2, The International-finaalit (tapahtumasivu)
  • 23.9. CS:GO, FACEIT London Major-finaalit
  • ?.10. League of Legends, Worlds-finaalit
  • 3.11. Blizzcon (Overwatch, StarCraft II, Hearthstone, Heroes of the Storm)-finaalit

Ilokivi - OnStage sijaitsee osoitteessa Keskussairaalantie 2, aivan yliopiston kupeessa Jyväskylän keskustassa.

Lähde: JeSSe ry Kuvalähde: JeSSe ry