E-urheiluorganisaatio NYYRIKKI Esports on juurtunut oleelliseksi osaksi Suomen Overwatch-skeneä. Joukkue on kerta toisensa jälkeen kohonnut kotimaisten turnausten mitalisijoille, kuten esimerkiksi kevään Lantrekin toiseksi ja Grail Questin ensimmäiseksi. Tästä huolimatta sen sormien väristä ovat lipuneet suuremmat voitot, kuten Assembly Winterin playoff-paikka ja paikka Contenders Trialsista.

Joukkue tähtää kuitenkin yhä korkealle, sillä se ilmoitti tänään vahvistavansa rosteriaan lisäämällä Samuli "BAITO" Karppisen (dps) riveihinsä. Karppinen pelasi aiemmin Overwatchin hallitsevan suomenmestarin ENCE Esportsin riveissä, mutta lähti joukkueesta käsivamman ja sopimuksen päättymisen vuoksi. Tällöin oli vielä selvää, ettei Karppinen pystyisi pelaamaan ainakaan lähitulevaisuudessa.

Kova työ ja tuskaisa fysioterapia takasivat kuitenkin Karppiselle paluun rakkaan lajinsa pariin. Tällä on jo takanaan pitkä ura kilpapelaamisessa, ensimmäisen kerran hän kahmi kunniaa Team Fortress 2:ssa Team PremTechin kapteenina.

Karppinen tulee ottamaan Santeri "Snade" Hellstenin paikan joukkueen aloituskuusikossa.

"Overwatch Open Divisionin toisen kauden lähestyessä päätimme tukevoittaa rosteriamme BAITOn lisäyksellä. Hän on erittäin taitava ja kokenut dps-pelaaja, joka vahvistaa eturintaman shotcallingiamme ja monipuolistaa hahmovalikoimaamme", kommentoi joukkueen manageri Sami Ferm.

Karppinen itse kertoi innokkaasti siitä valtavasta työtaakasta, jonka pelikuntoon palaaminen vaati. Hän ei ensialkuun uskonut kätensä olevan enää koskaan vahva ammattilaispelaamiseen. Vasta pelattuaan 7-15 tuntia päivässä kymmenen päivää putkeen hän tajusi voivansa vielä palata ammattilaispelaajaksi. Karppinen on pitänyt yllä kovaa työtahtia ja omistaa nykyään e-urheilulle 10-14 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Lajille antautumisen mahdollistavat koulun loppuminen ja yksityinen Overwatch-valmentaja.

Kokeneelle pelaajalle satoi paluun myötä useita tarjouksia, mutta tämä valitsi lopulta NYYRIKIN joukkueen hyvän hengen ja potentiaalin vuoksi.

"Muita joukkueita kokeillessani minulle tuli selväksi, että NYYRIKKI oli jotain todella erikoista ja että heidän tulevaisuudessaan oli eniten potentiaalia. En ollut koskaan pelannut niin positiivisessa, vastaanottavassa ja kasvua rohkaisevassa ympäristössä. Joukkueessa ei ole lainkaan toksisuutta ja pelaajat ovat ankaria aikataulunsa suhteen. Heillä on hallussaan työetiikka, jollaista vaaditaan maailman parhaaksi tulemiseen", Karppinen kommentoi.

Lähde: NYYRIKKI Esports Kuvalähde: NYYRIKKI Esports