Pohjoismaalaisten joukkueiden välinen King Of Nordic-turnaus järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Rainbow Six Siegessä. Maakohtaiset karsinnat aloittivat turnauksen 5.2. maanantaina. Amatööritasoiseksi tarkoitettu turnaus keräsi hyvin mielenkiintoa Pohjoismaissa ja Suomesta mukaan ilmoittautui kymmenen joukkuetta kamppailemaan maiden väliseen finaaliin pääsystä.

Tasaisen karsinnan jälkeen voittajaksi selviytyi Moti On Gaming, joka peittosi maafinaalissa Horizon Esportsin.  BO1-formaatilla pelattu turnaus osoitti, että Suomen amatööripelaajien yhteisö on kovatasoinen ja tulevaisuudessa on lupa odottaa tuloksia laajemmalla rintamalla.

Moti On Gaming:n kapteeni ja IGL Sami "s4mpo" Heiskanen sanoikin karsintojen jälkeen yllättyneensä kuinka kovalla tasolla Suomessa pelataan. "Se tuli yllätyksenä vähän kaikille ja sen takia me annettiin rundeja aika paljon enemmän kuin mitä oltaisiin annettu jos olisi osattu odottaa vastuksen olevan noin kova"  kommentoi Heiskanen.

Keskiviikkona 7.2 pelattiin neljän maan välinen finaali, jossa palkintona oli kahden parhaimman joukkueen pääsy myöhemmin pelattaviin pudotuspeleihin. Moti On:n lisäksi finaalissa olivat Swedish Masterminds, Søndags Klubben, ja Moti On:n ensimmäinen vastustaja, tanskalainen Solidarity.

Finaalipelit osoittautuivat huomattavasti heikkotasoisemmiksi kuin Suomen omat karsinnat ja Moti On vei neljän maan finaalin näytöstyylin. Bo1-pelit päättyivät 5-2 Solidarityä vastaan ja norjalainen Søndags Klubben taipui 5-1. Moti On:n lisäksi Solidarity selviytyi pudotuspeleihin voitettuaan ns. loser-finaalin.

Finaalien jälkimainingeissa Moti On:n manageri Atte 'Saltti" Virtanen kertoi olevansa tyytyväinen joukkueen esitykseen ja siihen millaista näkyvyyttä tällainen matalan kynnyksen Pohjoismainen turnaus tuo aloitteleville organisaatioille ja pelaajille. Virtasen mielestä ainoat risut mitä mieleen tulivat, liittyivät lähinnä organisaatioiden mahdollisuuksiin tuoda itseään esille liittyen mahdollisiin sponsoreihin.

King Of Nordic jatkuu ensi viikolla uusilla maakarsinnoilla ja 14 päivä pelattavat neljän maan finaalit voit katsoa täältä.

Lähde:King Of Nordic Kuvalähde: King Of Nordic