Ruotsalainen Jesper ”JW” Wecksell täyttää tänään vuosia ja siksi haluammekin muistella tämän 26-vuotiaan tarkkuuskivääripelaajan parhaimpia hetkiä vuosien varrelta. Faniensa rakastama ja vastustajiensa fanien vihaama ruotsalainen on herättänyt paljon tunteita vuosien varrella. Häntä on haukuttu ja ylistetty ja hän on tehnyt vihaamisestaan itselleen voimavaran. ”Porsaaksi” haukuttu pelaaja on näyttänyt vihaajilleen kaapin paikan tuhoamalla vihaajien lempijoukkueita jo vuosien ajan ja alla oleva twiitti vuodelta 2015 kuvaakin hyvin Wecksellin asennoitumista vihaajien kommenteihin. Tuolloin ESL ESEA Pro League Season 1 Finalsin finaalissa kaatui Cloud9 lukemin 3-1.

1. HLTV:n parhaiden 20 pelaajan listalla kolmesti

Vuosi 2013 oli ruotsalaiselle nuorukaiselle alku, josta ura huipulla lähti. Vuonna 2013 Major-pystin lisäksi JW sai samaisesta turnauksesta myös MVP-palkinnon. Hänet palkittiin myös samaisena vuonna maailman kahdeksanneksi parhaaksi pelaajaksi HLTV:n rankingissa. Vuonna 2014 sijoitus parani entisestään. Tällä kertaa sijoitus taulukossa oli viides. 2015 vuonna ruotsalainen jatkoi vahvoja otteitaan AWP-kiväärin varressa ja lunasti paikkansa HLTV:n listalla paikalta 10.

2. Kolminkertainen Major-voittaja – hetken aikaa jopa nuorin Major-voittaja

JW tuli kaikille tutuksi viimeistään vuoden Dreamhack Winter 2013 Major-turnauksessa, jossa tämä tuolloin 18 vuotta ja 280 päivää vanha agressiivinen AWP-pelaaja voitti ensimmäisen Major-turnauksensa sekä samalla Major-turnauksen MVP-pystin. Toinen Major-pysti kilahti tilille ESL One Katowice 2015 -turnauksessa ja kolmas heti perään ESL One Cologne 2015 -turnauksessa. Nykyään nuorimman Major-voittajan titteliä pitää itsellään Markus ”Kjaerbye” Kjærbye, joka voitti himoitun Major-pokaalin Astraliksen paidassa vuonna 2017. Kjærbye oli tuolloin 18 vuotta ja 277 päivää vanha, eli ainoastaan 3 päivää nuorempi kuin Wecksell.

3. 20 LAN-turnauksen voittoa

Urallaan Wecksell on voittanut yhteensä 20 suurta LAN-turnausta. Listalta löytyy mm. DreamHack Master Malmö 2019, IEM Katowice 2018, IEM Katowice 2016, ESL ESEA Pro League Season 2 Finals, ESL ESEA Pro League Season 1 Finals, ESWC 2014 sekä SLTV StarSeries X Finals. MVP-palkinnon ruotsalainen on saanut 2013 Major-turnauksen lisäksi ESEA Invite Season 17 Global Finals ja Gfinity 2015 Spring Masters 2 -turnauksista.