Uutisoimme viime kuussa Etelä-Korean suuroperaatiosta, jossa maa pidätti yhteistyössä Blizzardin kanssa 13 hakkeroinnista epäiltyä korealaista. Oikeusprosessi on edennyt taas hiukan eteenpäin ja uusi epäilty on juuri saanut tuomionsa.

28-vuotias mies oli kehittänyt ohjelman, joka tunnisti vastustajien IP-osoitteet ja suoritti palvelimenestohyökkäyksen niitä vastaan. Tämä tietenkin takasi ohjelman käyttäjälle helpon voiton. Mies ehti tienata ohjelman myymisellä noin 200 000 000 wonia eli 150 000 euroa.

Mies tuomittiin rikoksesta vuoden lykättyyn vankeuteen ja kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Vaikka hakkerointi ja huijaaminen ovatkin ongelmia ympäri maailman, ne ovat erittäin laajalle levinneitä ilmiöitä nimenomaan Etelä-Koreassa. Maan pitkälle kehittynyt e-urheilukulttuuri tarkoittaa, että merkittävä määrä pelaajia on valmiina laittamaan mutkat suoriksi hyvien sijoitusten vuoksi. Ilmiö on niin pitkälle levinnyt, että jopa Overwatch Leaguen pelaajia on saatu kiinni epärehellisestä toiminnasta.

Lähde: DotEsports Kuvalähde: Blizzard