EU LCS

Puolivälierät tarjosivat tänäkin vuonna yllätyksiä. Ensimmäisessä puolivälieräsarjassa Unicorns of Love otti 3-1 voiton, vaikka ennakkoon ottelusarjaa pidettiin tasaisena. Giants pystyi haastamaan kunnolla vain toisessa ottelussa, mutta muissa kolmessa Unicorns of Love hallitsi peliä mielensä mukaan. Myös toinen puolivälieräpari oli ennakoissa hyvin tasainen ja molemmat joukkueet lähtivät otteluun suuret paineet niskassaan. Ensimmäinen ottelu säilyi tasaisena pitkään, kunnes kommunikaatio-ongelmat kaatoivat Fnaticin mahdollisuudet pelin loppuvaiheessa. H2K selkeästi sai virtaa voitostaan ja se ei toisessa ottelussa jättänyt mitään mahdollisuuksia Fnaticille, jonka taktiikka vaati johdon saamista alusta alkaen. Kolmas ottelu jatkoi siitä mihin toisessa jäätiin ja itselle teki aivan pahaa katsoa kuinka Fnatic mureni täysin. H2K:n Marcin "Jankos" Jankowski oli ottelusarjan selkeä ykköshahmo, sillä tämä jungle-pelaaja hankki nimiinsä ensimmäisen tapon jokaisessa ottelussa ja antoi joukkueelleen siten johdon alkupelistä lähtien.

 

Splyce vs H2K

Splyce on ollut tämän kauden sensaatio. Joukkue hankki paikkansa kesäkaudelle karsintaturnauksen kautta epävarman kevätkauden päätteeksi. Kesäkaudelle asteli kuitenkin aivan uudella itseluottamuksella varustettu Splyce ja palkintona tästä toinen sija. Kovin haaste on yhä edessä, sillä H2K on näyttänyt tappavan vaaralliselta siitä lähtien kun Konstantinos "FORG1VEN" Tzortziou liittyi takaisin joukkueen vahvuuteen. Tunnetta tästä ottelusta ei varmasti tule puuttumaan. Katseet kannattaa kääntää kartan molempiin äärilaitoihin. Top-lanella vastakkain on kesäkauden parhaaksi pelipaikallaan valittu Martin "Wunder" Hansen ja yksi euroopan arvostetuimmista top-pelaajista Andrei "Odoamne" Pascu. Bot-lanella taas vastakkain on mekaanisesti länsimaiden ehdottomaan huippuun kuuluva FORG1VEN vierellään tuttu taistelupari Oskar "VandeR" Bogdan ja kesäkauden toiseksi parhaaksi bot-lanen pariksi valittu Kasper "Kobbe" Kobberup - Mihael "Mikyx" Mehle.

 

G2 vs Unicorns of Love

G2 lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Se voitti kevätkauden ja oli selkeä ykkönen myös kesäkauden runkosarjassa. Unicorns of Love oli viimeinen pudotuspeleihin mahtunut joukkue ja hävisi runkosarjassa 0-2 molemmat joukkueiden kohtaamiset. Unicorns of Loven selkeä valopilkku on ollut top-laner Kiss "Vizicsacsi" Tamás jonka vastaan sunnuntaina asettuu kauden varapelaajana aloittanut Dae-Han "Expect" Ki. Kuitenkin muilla pelipaikoilla vaaka kallistuu selkeästi G2:sen puoleen, joten tämä lienee viikonlopun ainut ottelu jota ei voi luonnehtia ennakkoon tasaiseksi.

 

NA LCS

Pohjois-Amerikassa nähtiin kaksi 3-1 tulosta viime viikonloppuna. Ensimmäisessä ottelusarjassa Team EnVyUs aloitti vahvasti voittamalla ensimmäisen ottelun. Toisessa ottelussa Cloud9 kuitenkin punnersi voiton ja käänsi ottelusarjan edukseen. Neljäs ottelu jää historiankirjoihin paitsi yhtenä suurimmista sulamisista, myös siitä että tässä 26 minuutin mittaisessa taistossa Cloud9-pelaaja Nicolaj "Jensen" Jensen keräsi itselleen 20 tappoa ja se on ennätysmäärä tappoja LCS-pelissä yhdelle pelaajalle. Toisessa ottelusarjassa hallitseva mestari Counter Logic Gaming voitti kaksi ensimmäistä ottelua murskaavasti. Kolmanteen otteluun Team Liquid teki yhden LCS-historian rohkeimmista muutoksista ja entuudestaan täysin tuntematon Phil "Jynthe" Vu astui pahasti epäonnistuneen Jovani "fabbbyyy" Guillenin tilalle. Jynthe ei ollut pelannut aiemmin yhtäkään LCS tai Challenger series - sarjan peliä. Jynthen johdolla nähtiin kentällä täysin uusi Team Liquid ja sosiaalinen media räjähti Jynthe-viesteistä. Kuitenkin neljännessä ottelussa CLG palautti Team Liquidin maan pinnalle ja ratkaisi ottelusarjan.

 

Immortals vs Cloud9

NA LCS:n välierissä on mukana juuri ne neljä joukkuetta joita sinne ennakkoon kaavailtiinkin. Se tietää sitä että helppoja otteluita ei ole luvassa ja mikä tahansa joukkue voi reilun viikon kuluttua nostaa pokaalia ilmaan. On myös hyvin todennäköistä että Pohjois-Amerikkaa Worlds-maailmanmestaruuskisoissa edustaa kolme näistä välieräjoukkueista, joten pisteiden kerääminen tätä unelmaa varten on erityisen tärkeää näissä välierissä. Immortals on näyttänyt tasaisen vahvalta koko kauden, joskin heikkoutena on voitu pitää hidasta reagoimista muutoksiin ja selässä apinana roikkuu viime kevään karmea sulaminen juuri välierävaiheessa. Cloud9 esiintyi todella vahvana viime viikolla ja siten lähtökohdat otteluun ovat hyvät. Toivottavasti saamme nauttia täydet viisi ottelua tätä herkkupalaa.

 

TSM vs CLG

Vastakkain asettuu kevään finaalikaksikko. Tuolloin CLG oli vahvempi luvuin 3-2. Nyt TSM lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä joukkue on esiintynyt murskaavasti koko kauden ja hävinnyt vain yhden ottelusarjan tähän mennessä. Viime viikolla nähtiin vahvempi CLG kuin runkosarjassa, mutta riittääkö se kaatamaan Pohjois-Amerikan selkeästi vahviten esiintyneen joukkueen? Sen näemme sunnuntaina.

 

Aikataulu:

La 20.8:
18.00 Splyce vs H2k
22.00 Immortals vs Cloud9

Su 21.8:
18.00 G2 vs Unicorns of Love
22.00 TSM vs CLG

 

Lähde: lolesports