Runkosarja:

na runkosarja

Jo hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä oli selvää että suorat välieräpaikat on jaettu ja vain kahden parhaan joukkueen järjestys oli epäselvä. Ratkaisu tähän saatiin viimeisellä viikolla kun Team SoloMid ja Immortals kohtasivat toisensa. TSM voitti Immortalsin puhtaasti 2-0 ja sinetöi runkosarjan voiton itselleen. TSM hävisi runkosarjassa vain kertaalleen kun Phoenix1 yllätti joukkueen kahdeksannella viikolla. Immortals puolestaan hävisi ainoastaan TSM:lle kahdesti.

Taistelu lopuista pudotuspelipaikoista sen sijaan kävi erittäin kuumana läpi kauden. Lopulta viimeinen pudotuspelipaikka ratkesi Team EnVyUs:in ja Apex Gamingin välillä siihen että EnVyUs voitti Apexin kahdesti runkosarjan aikana ja eteni näin pudotuspeleihin vaikka joukkueet olivat tasapisteissä. Kolme karsintaturnaukseen joutunutta joukkuetta jäivät selkeästi muiden kyydistä ja kauden suurimmasta pettymyksestä vastasi Echo Fox joka onnistui voittamaan vain yhden ottelun kahdeksastatoista.

 

Karsintaturnaus:

na promotion

Karsintaturnauksessa kolme heikointa LCS joukkuetta ja kaksi vahvinta Challenger series – sarjan joukkuetta taistelevat kolmesta vapaana olevasta paikasta kevään 2017 LCS-sarjaan. Poikkeuksellisesti turnauksessa nähtiin kolmen LCS-joukkueen seurana kaksi joukkuetta jotka kuuluvat LCS-joukkueiden organisaatioon. Cloud9 Challenger koostuu pääosin entisistä Cloud9-joukkueen LCS-veteraaneista ja Team Liquid Academyn pelaajista jokaisella on kokemusta eri LCS-joukkueissa pelaamisesta. Ainoastaan Cloud9 Challenger – joukkueen jungler Contractz ei ole pelannut LCS-sarjassa.

Ensimmäisessä ottelussa vain yhden voiton koko kaudella saavuttanut Echo Fox kohtasi Challenger seriesissä toiseksi sijoittuneen Team Liquid Academyn. Ottelussa nähtiin huomattavasti runkosarjan jälkeen piristynyt Echo Fox, mutta Team Liquid Academy taisteli unelmansa puolesta loistavasti ja joutui taipumaan vasta ratkaisevassa viidennessä ottelussa.

Toisena pelipäivänä nähtiin kaksi paras 5:stä sarjaa. Echo Fox jatkoi turnaustaan kahdeksanneksi sijoittunutta Phoenix1-joukkuetta vastaan. Phoenix1 oli ainoa joukkue jonka Echo Fox onnistui runkosarjassa kaatamaan, mutta nyt samasta suorituksesta ei ollut pelkoa kun Phoenix1 voitti ottelun vakuuttavasti 3-0. Toinen ottelu ei ollut sen tasaisempi, kun Cloud9 Challengerin veteraanit murskasivat NRG Esportsin lukemin 3-0.

Ratkaisevaan ottelusarjaan saapui kaksi edellisenä päivänä 0-3 tappion kokenutta joukkuetta. Toinen joukkueista oli toipunut tappiosta oikein hyvin ja toinen jatkoi siitä mihin edellisessä ottelussa oli jäänyt. Echo Fox halusi LCS-paikkaa selkeästi enemmän ja voitti ottelusarjan suoraan kolmessa ottelussa. Pian ottelun jälkeen NRG Esports ilmoitti jatkavansa League of Legendsin parissa Challenger series – sarjassa, mutta ilmoitti ettei uusi sopimusta yhdenkään pelaajansa kanssa.

 

Pudotuspelit:

na playoffs

Kesäkauden pudotuspelien voittaja saa 50 000 dollarin palkintosumman lisäksi paikan Worlds-maailmanmestaruuskisoihin. Kesäkauden voittaja myöskin varmistaa ettei voi saada maailmanmestaruuskisojen lohkovaiheessa vastaan kolmen muun kovimman liigan (LCK, LMS, LPL) kesäkauden voittajaa. Kaikki pudotuspelijoukkueet keräävät pisteitä sijoituksensa mukaan ja ne lisätään kevätkauden pisteisiin, jonka jälkeen eniten pisteitä saanut joukkue matkaa toisena joukkueena edustamaan Pohjois-Amerikkaa. Kolmas paikka maailmanmestaruuskisoihin irtoaa karsintaturnauksen päätteeksi, jossa seuraavaksi eniten pisteitä keränneet joukkueet asetetaan kaavioon pistemääränsä mukaisesti.

Ensimmäisessä puolivälieräsarjassa kohtaa kestomenestyjä Cloud9 ja tämän kauden uusi tulokas Team EnVyUs. Team EnVyUs on tuttu nimi eurheilun-seuraajille muista lajeista. Cloud9 on yksi NA LCS:n menestyneimpiä joukkueita, mutta kahtena edellisenä kautena joukkue on ollut hankaluuksissa runkosarjassa. Joukkue kuitenkin tunnetaan siitä että se pelaa parhaiten juuri silloin kun se on tärkeintä, joten suurena ihmeenä ei voida pitää jos joukkue haastaa jo klassikoksi muodostuneessa otteluparissa Team SoloMidin ensi viikonloppuna. Ottelu alkaa tänään klo. 22.00

Toisessa ottelusarjassa vastakkain ovat pitkän linjan LCS-joukkueet Counter Logic Gaming ja Team Liquid. CLG voitti kevätkaudella mestaruuden, mutta on tällä kaudella ollut hankaluuksissa siitäkin huolimatta että miehitys ei joukkueessa ole muuttunut. Team Liquid oli erittäin heikko alkukaudesta ja monet veikkailivat joukkuetta jopa putoamiskarsintaan. Joukkue kuitenkin löysi aivan uuden vaihten kauden mittaan ja lopulta sijoittui viidenneksi. Luvassa on varmasti tiukka ja tapahtumarikas ottelusarja, mutta CLG:tä voitaneen pitää selkeähkönä ennakkosuosikkina tässä. Ottelu alkaa huomenna klo. 22.00

 

Lähteet: lolesports.com