Viikonloppuna peleistä puhuttaessa ei ole voinut välttyä kuulemasta Lost Arkista, viime perjantaina julkaistusta MMORPG-pelistä. Peli julkaistiin Koreassa jo vuonna 2019, mutta nyt muuallakin maailmassa sitä päästiin pelaamaan – ainakin jos jaksoi jonottaa.

Uutuuspeli keräsi välittömästi paljon suosiota, ja sillä olikin viikonlopun aikana 1,3 miljoonaa yhtäaikaista pelaajaa, ja sillä määrällä se ohitti paljon suosittuja pelejä, kuten Valven kehittämät CS:GO:n ja Dota 2:n. Ainoastaan PUBG pysyi Lost Arkin edellä.

Valtava suosio aiheutti myös palvelinongelmia, ja paikkaansa palvelimella joutuikin jonottamaan pitkiä aikoja. Ongelma otettiin käsittelyyn kuitenkin jo viikonlopun aikana, ja palvelinten kapasiteettia pyrittiin lisäämään.