Eteläkorealaisen Overwatch Apex -turnauksen kolmas kausi on päättynyt, ja voittajaksi nousi tällä kertaa Etelä-Korean oma Lunatic-Hai. Kyseessä on Lunatic-Hain toinen peräkkäinen Apex-voitto. Joukkue nettosi turnauksesta yhteensä noin 90 000 dollaria.

Lunatic-Hai oli ehdottomasti yksi turnauksen ennakkosuosikeista, mutta sen voitto ei ollut missään tapauksessa varmaa. Finaalin toinen joukkue, Team KongDoo Panthera, oli osoittanut olevansa varteenotettava vastustaja jo voitettuaan Lunatic-Hain turnauksen toisessa lohkovaiheessa.

Finaaliottelu ei siis ollut mikään läpiheittojuttu. Molemmat joukkueet taistelivat kiitettävän sisukkaasti, eivätkä suostuneet antamaan periksi. Loppujen lopuksi ottelu venyikin yhdeksän erän mittaiseksi. Joukkueet näyttivät lähestulkoon tasaväkisiltä; kuusi ensimmäistä erää seurasivat identtistä kaavaa, jossa Panthera nappasi ensimmäisen erävoiton, Lunatic-Hai toisen ja kolmas päätyi tasapeliin. Vielä tässä vaiheessa Pantheran olisi voinut arvioida olevan hivenen kärjessä, sillä sen onnistui voitettamissaan erissä jättää Lunatic-Hain nollapisteille, kun taas Lunatic-Hai kipusi omiin voittoihinsa niukoin 3-2 -lukemin.

Tilanne kuitenkin muuuttui yhdeksännessä erässä. Kahden edeltävän erän voitot olivat menneet tutun kaavan mukaan sekä Pantheralle, että Lunatic-Haille, ja yhdeksäs eräkin oli aiemman  kokemuksen tavoin varsin tasaväkinen. Erän jatkuessa tiebreaker-erään Lunatic-Hailla oli kuitenkin mahdollisuus kammeta itselleen voitto, mikäli he ehtisivät kaappaamaan Numbanin ensimmäisen pesän vain noin kahdessa minuutissa. Ratkaisevaksi peliliikkeeksi nousi Escan Zombran EMP, jonka kanssa koordinoiden Lunatic-Hai rynni itsensä palkintokorokkeen huipulle lukemin 4-3.

Overwatch Apexin neljäs kausi alkaa jo 11. päivä elokuuta. Tällä kertaa mukana ei ole yhtään ulkomaalaista joukkuetta, vaan turnaus koostuu kokonaan Etelä-Korean omista joukkueista.

Lähteet: Liquidpedia, DotEsports Kuvalähde: OGN Global

 

Lue myös: