Kun Fortniten ensimmäinen osa Chapter 1 päättyi, pelaajille järjestettiin pelinsisäinen spektaakkeli jonka seurauksena vanha Fortnite-maailma katosi kuin tuhka tuuleen, eikä peli ollut pelattavissa useaan päivään. Myös twiitit Fortniten viralliselta Twitter-tililtä katosivat, mikä sai niin fanit kuin monet muutkin ihmettelemään, mitä tuleman pitää. The End-tapahtuma oli ennenäkemätön markkinointikikka, joka osti Epic Gamesille aikaa siirtyä uuteen karttaan ja implementoida valtavan määrän muutoksia.
Tapauksesta on nyt jo pari vuotta, ja Fortnite: Chapter 2 kestänyt jo ajallisesti pidempään kuin edeltäjänsä. Kolmannen osan saapumista on siis osattu jo odottaa, ja Epic Games on myös viimein vahvistanut lopun olevan käsillä.
- Lue myös: Videopelirajoitukset koituivat Fortniten kohtaloksi
- Lue myös: Jäitkö sinäkin jo koukkuun Arcaneen? Ei hätää, uusi kausi on jo tulossa!
Uusi The End-tapahtuma on ajastettu alkavaksi lauantaina 4. joulukuuta kello 23 Suomen aikaa. Tapahtuman jälkeen on odotettavissa parin päivän odotus samaan tapaan, kuin kaksi vuotta sitten. Fortnite: Chapter 3 starttaa tiistaina 7.12.
Epic on pitänyt uuden Chapterin mukana tulevat muutokset visusti salassa. Edellisellä kerralla peliin tuotiin uuden kartan lisäksi mahdollisuus uida, kalastaa sekä kantaa taistelussa kaatuneita tiimiläisiä. Uusi osa toi peliin myös veneet ja paljon muuta, joten paljon uutta on varmasti odotettavissa myös tällä kertaa. Chapter 3:n myötä Fortnite siirtyy myös käyttämään Unreal Engine 5-pelimoottoria, joten pelin grafiikat voivat nähdä huiman parannuksen.
Welcome to the beginning of The End.
Chapter 2 Finale I 12.4.21 I 4 PM EThttps://t.co/JUIsVf3lpu pic.twitter.com/KbhSRR3KqL
— Fortnite (@FortniteGame) November 24, 2021