Kajaanin ammattikorkeakoulussa järjestetään kesällä jo toista kertaa Nordic Esports Academyn leiri ja Counter-Strike: Global Offensive -turnaus.

Tänä vuonna 11.6.-5.7. järjestettävä leiri soveltuu kaikille yli 16-vuotiaille peliharrastajille ja -ammattilaisille. Vaikka leiri huipentuukin CS:GO-turnaukseen, se on avoinna kaikkien eri peligenrejen pelaajille.

Leirillä keskitytään muun muassa pelitaitojen kehittämiseen ja testaamiseen, sekä psyykkiseen ja fyysiseen valmentamiseen. Viime vuonna paikan päällä luennoimassa kävivät esimerkiksi Joona “natu” Leppänen sekä urheilupsykologi Mia Stellberg.

– [––] Pyrimme antamaan osallistujille mahdollisimman kattavasti eväitä ja kokemusta osaamisensa kehittämiseen, taitotasosta ja pelistä riippumatta. Ensi kesälle on suunniteltu myös enemmän aktiviteetteja kampuksen ulkopuolelle, jotta koko kesä ei olisi ihan pelkkää ruudun tuijottelua. Myös pelaajatestaus ja -mittaukset tulevat olemaan suuremmassa roolissa, kuitenkaan rautaisia luentoja ja osaavia valmentajia unohtamatta, kommentoi Nordic Esports Academyn turnaus- ja puhujavastaava Jani Vattula SEUL:lle.

Bootcampin lopulla pelataan Counter-Strike: Global Offensive -turnaus, jossa osallistujilla on mahdollisuus kilpailla ammattijoukkueita vastaan. 6.-8. heinäkuuta pidettävässä turnauksessa on palkintopotissa jaossa jopa 10 000 euroa. Viime vuonna turnauksen voitti HAVU Gaming.

Lisätietoja sekä ilmoittautumislomakkeen löytää Nordic Esports Academyn nettisivuilta.