Valve julkaisi odotetun, The Outlandersina tunnetun Dota 2 -päivityksensä eilen tiistaina. Päivitys tuo tullessaan lukemattomia uudistuksia, joista merkittävimpiä lienevät kahden uuden sankarin sekä kymmenien uusien esineiden lisääminen pelin valikoimiin. Huomattavan mittavat muutoksen pelin kulkuun ovat ehtineet herättää kosolti keskustelua verkossa vain vuorokausi päivityksen julkistamisen jälkeen.

Päivityksen myötä pelaajat saavat käyttöönsä kaksi uutta sankaria: Void Spiritin ja Snapfiren. Molemmista sankareista vihjailtiin jo elokuussa The Internationalin yhteydessä. Loitsuarsenaalistaan päätellen Void Spirit soveltuu pelattavaksi carry-roolissa, Snapfire puolestaan supportina.

Jo olemassa olevia sankareita muutettiin vaihtelevasti. Kaikkia sankareita koskevista uudistuksista mielenkiintoisimmaksi muodostuu tasokaton nouseminen tasoon 30 asti. Tason 30 saavuttava sankari saa käyttöönsä kaikki sankarin valittavissa olevat talentit.

Merkittävin pelin kulkuun vaikuttava uudistus lienee kymmenien uusien esineiden lisääminen peliin. Jatkossa neutraaleilta satunnaisesti putoavia esineitä on kaikkiaan 62 erilaista, ja niiden käyttötarkoitukset ja voimasuhteet vaihtelevat paljolti. Pelaajat voivat odottaa löytävänsä sitä voimakkaampia esineitä, mitä pidemmäksi peli venyy.

Muita suuria muutoksia ovat sivukauppojen korvaaminen uusilla tavoiterakennuksilla eli Outposteilla sekä esineitä kuljettaviin kuriireihin kohdistuneet uudistukset. Sivukauppojen tilalla sijaitsevat Outpostit ovat vallattavia objektiiveja, jotka kerryttävät niitä hallitsevalle joukkueelle kokemusta. Kuriireja uudistettiin puolestaan muun muassa siten, että jatkossa pelaajat saavat käyttöönsä henkilökohtaisen ja ilmaisen kuriirin automaattisesti pelin alussa.

The Outlanders on ollut pelattavissa tiistai-illasta lähtien. Tarkat pelimekaniikkoihin ja sankareihin kohdistuneet uudistukset on luettavissa pelin virallisilla verkkosivuilla. Rankoista uudistuksista johtuen pienemmät, pelitasapainon ja -kokemuksen parantamiseen tähtäävät päivitykset lienevät odotuksenmukaisia.

Lähde: Dota 2, JoinDota

Kuvalähde: ESTNN