Doomfistin  varjo on häilynyt Overwatchin yllä jo pidemmän aikaa, jo pelin ensimmäisestä trailerista alkaen. Fanit ovat kuitenkin saaneet odottaa lisää tietoa kyseisestä hahmosta jo pidemmän aikaa, ja moni muu sankari ehdittiin julkaista ennen Doomfistia. Viime kuukausina huhumylly on kuitenkin saanut uutta vettä rattaisiinsa: Doomfistin hyökkäys Mumbaniin oli osa Orisan taustatarinaa ja aiemmin tällä viikolla Blizzard julkaisi "uutistiedotteen" Doomfistin vankilapaosta.

Odotus onkin viimein ohitse. Blizzard on juuri julkistanut Doomfistin taustoja avaavan trailerin, ja hahmo on jo pelattavissa PTR:ssä sen uusimman päivityksen myötä.

Doomfist on offense-kategoriaan kuuluva "nopealiikkeinen, voimakas etulinjan taistelija". Overwatchin pääkehittäjä Jeff Kaplanin mukaan kehittäjätiimi uskoo Doomfistin soveltuvan vihollislinjojen taakse kiertämiseen ja sieltä näiden keskelle syöksymiseen. Hahmon vaativuustaso onkin merkitty kaikkein korkeimmaksi.

Taisteluissa Doomfist käyttää nimensä mukaista rautahanskaa tarjoillakseen vihollisilleen merkittävää vahingolta lähietäisyydeltä. Sankari ei kuitenkaan ole täysin avuton välimatkan päässäkään. Tämän kykyihin kuuluvat:

  • Hand Cannon: Doomfist ampuu kolme lyhyen kantaman ammusta vasemman käden rystysistään.
  • Seismic Slam: Doomfist hyppää eteenpäin ja syöksyy maahan päin, vetäen lähellä olevat viholliset itseään kohti.
  • Rising Uppercut: Doomfist iskee vahvalla yläkoukulla edessään olevat viholliset ilmaan.
  • Rocket Punch: Ladattuaan hyökkäystään haluamansa määrän Doomfist syöksyy eteenpäin ja iskee viholliset taaksepäin, tarjoten näille ekstravahinkoa mikäli he osuvat seinään.
  • The Best Defense (passiivinen): Kun Doomfist aiheuttaa vahinkoa kyvyillään, hän saa healthinsa lisäksi väliaikaista kilpeä.
  • Meteor Strike (Ultimate Ability): Doomfist ampaisee yläilmoihin ja iskeytyy maata kohti, aiheuttaen merkittävää vahinkoa vihollisilleen ja tainnuttaen heidät.

Doomfistin lisäksi PTR-päivitykseen kuuluu myös useita muitakin uudistuksia, kuten esimerksiksi tähtäinten kustomointi ja highlight-järjestelmän parannukset.

Lähteet: Overwatch, Overwatch Kuvalähde: Blizzard

 

Lue myös: