ESL Pro League Season 10 -turnauksen alkulohkossa viimeiseksi jäänyt tanskalaisjoukkue OpTic hajoaa.

OpTic on ollut vaikeassa tilanteessa siitä lähtien, kun Immortals Gaming Club osti organisaation emoyhtiön Infinite Esportsin. Koska yhtiö omistaa myös muita esports brändejä mm. MIBRin, on OpTicilla ollut ongelmia turnauksiin osallistumisen kanssa, koska saman omistajan joukkueet eivät saa pelata samoissa turnauksissa. Tästä johtuen joukkue on ollut myynnissä jo heinäkuusta lähtien.

Joukkueen lähtökohdat turnaukseen olivat heikot, sillä Rene ”cajunb” Borg lähti Northiin vain muutamia päiviä ennen turnauksen alkamista. Lopulta korvaajana pelannut Oliver ”kwezz” Rasmussen ei kyennyt täyttämään cajunbin saappaita, ja OpTicin tie turnauksessa päättyi alkulohkoon.

Turnauksen loputtua joukkueen 24-vuotias IGL Mathias ”MSL” Lauridsen ilmoitti penkittävänsä itsensä ja tämän seurauksessa lopulta koko joukkue päätyi etsimään uusi joukkueita.

”Olen päättänyt penkittää itseni. Liittyessäni OpTiciin tavoitteenani oli rakentaa voimakas tiimi ja ostaa vahvoja pelaajia. Mutta koska OpTic myytiin emme ole pystyneet rakentamaan oikeaa joukkuetta. Olen avoin tarjouksille Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. En ole kiireinen, koska tällä kertaa haluan joukkueeseen, johon uskoa.”  -MSL

 

Seuraavat joukkueen jäsenet etsivät uutta joukkuetta:

Nikolaj niko Kristensen

Kristian k0nfig Wienecke

Rene TeSeS Madsen

Mathias MSL Lauridsen

Casper ruggah Due (valmentaja)

 

Lähde: HLTV Kuvalähde: HLTV