Eteläkorealaisen Overwatch Apex-turnauksen ensimmäinen lohkovaihe lähenee loppuaan. Ensi viikolla turnauksen 16 joukkueesta putoaa puolet ja kahdeksan parasta jatkavat seuraavaan vaiheeseen.

Turnauksen tässä vaiheessa monet joukkueet ovat jo onnistuneet kaapimaan itselleen selvän kärjen omassa lohkossaan. Kisojen ennakkosuosikki ja toisen kauden voittaja Lunatic-Hai dominoi A-lohkoa kolmella voitolla ja etenee varmuudella seuraavaan vaiheeseen. Sen sijaan samassa lohkossa pelaava turnauksen toinen amerikkalaisjoukkue Rogue tippuu vain yhden voiton myötä ulos turnauksesta.

B-lohkosta jatkoon etenevät AF.Blue ja X6-Gaming.

C-lohkon peleistä on vielä kaksi käymättä, joten se on altis muutoksille. Käytännössä LW Blue on kuitenkin jo varmistanut jatkopaikkansa ja toisesta jatkopaikasta taistelevat ensi tiistain ottelussa MVP Space ja CONBOX Spirit.

D-lohko on suomalaisille mielenkiintoisin, sillä sitä johtaa tällä hetkellä yhdysvaltain Team EnVyUs, jossa pelaa dps:nä suomen Timo ”Taimou” Kettunen. Myös Team EnVyUsin johtopaikka on täpärästi varmistettu, ja toisesta jatkopaikasta taistelevat Meta Athena ja BK Stars.  Tällä hetkellä Meta Athena on johdossa, mutta jos se häviää ensi tiistaina Rhinos Gaming Wingsille ja BK Starts onnistuu voittamaan ottelunsa Team EnVyUsia vastaan, tippuu Meta Athena turnauksesta.

Ensimmäisen lohkovaiheen voittajat etenevät toiseen lohkovaiheeseen, jossa kahdesta lohkosta karsitaan neljä parasta joukkuetta finaaleihin johtaviin pudotuspeleihin. Turnauksen tämähetkinen pistetilanne ja ensimmäisen vaiheen viimeisten viikkojen aikataulu on seuraavanlainen:

 

Pistetilanne

Lohko A   Lohko B   Lohko C   Lohko D
Lunatic Hai 9p Afreeca Freecs Blue 6p LuxuryWatch BLUE 6p EnVyUs 6p
KongDoo Panthera 3p X6-Gaming 6p MVP Space 3p MetaAthena 3p
Rogue 3p RunAway 3p CONBOX Spirit 3p BK Stars 3p
Mighty AOD 0p Kongdoo Uncia 0p Flash Lux 0p Rhinos Gaming Wings 0p

Huom. jokaisesta voitosta annetaan kolme pistettä

 

Otteluaikataulu 30.5 - 6.6

30.5.2017 klo 13:00 LuxuryWatch BLUE VS Flash Lux
30.5.2017 klo 14:30 EnVyUs VS BK Stars
2.6.2017 klo 13:00 KongDoo Panthera VS Mighty AOD
2.6.2017 klo 14:30 MVP Space VS CONBOX Spirit
6.6.2017 klo 13:00 Meta Athena VS Rhinos Gaming Wings
6.6.2017 klo 14:30 Afreeca Freecs Blue VS KongDoo Uncia


Lähteet: Gosugamers, Liquidpedia Kuvalähde: OGN Global

Turnauksia voi seurata suorana englanninkielisen selostuksen kanssa OGN Globalin Twitch-kanavalta. Eurheilu.com tiedottaa lisää turnauksen tapahtumista sen edetessä.