Overwatch-Liiga julkisti eilen selostaja- ja asiantuntijaryhmänsä torstaiyönä alkavalle liigan ensimmäiselle kaudelle. Samalla saatiin vahvistus e-urheilupiireissä velloneelle huhulle: Counter-Striken tunnetuimpiin selostajiin kuuluva Auguste "Semmler" Massonnat selostaa jatkossa Overwatch-Liigaa peliyhtiö Blizzardille.

Vuodesta 2013 Counter-Strike: Global Offensivea selostanut Semmler tunnetaan muun muassa useiden Major-finaalien selostuksista. Yhdysvaltalainen Massonnat muistetaan etenkin yhteistyöstään selostajapartnerinsa Anders Blumen kanssa. Kaksikko oli usean vuoden ajan pelin johtava selostusduo. Molemmat olivat myös perustamassa vuonna 2014 Room on Fireä, Counter-Strike-selostajien ja -asiantuntijoiden omaa organisaatiota.

Toinen pelin parissa aloittava "noviisi" on entinen League of Legends -ammattilainen ja sittemmin pelin parissa selostajana ja asiantuntijana kunnostautunut Alberto "Crumbz" Rengifo. Ammattilaisurallaan muun muassa Team Dignitasta ja Renegadesia edustanut Rengifo on toiminut peliuransa jälkeen asiantuntijana NA LCS:ssä ja pelin maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi hän selosti viime vuonna Etelä-Korean liigaa LCK:ta paikallisessa lähetysyhtiössä SPOTV:ssä.

Venezuelasta kotoisin oleva Rengifo ei ole ensimmäinen selostaja/asiantuntija, joka hyppää League of Legendsistä Overwatchin pariin. Englanninkielisiä League of Legends -lähetyksiä Etelä-Korean OGN-kanavalle useamman vuoden ajan tehneet Christopher "MonteCristo" Mykles ja Erik "DoA" Lonnquist siirtyivät Overwatchin pariin loppuvuodesta 2016.

Kaikki liigan selostajat ja asiantuntijat näet Overwatch-Liigan sivuilta.

Lähde: Overwatch League Kuvalähde: PGL