Overatchin uudessa Storm Rising -Eventissä debyyttinsä tehnyt Havana-kenttä saa lisäkäyttöä myös pelin kilpailullisella puolella. Alunperin NPC:illä täytetty kenttä on muutettu perinteiseksi Escort-kentäksi, joka on pelattavissa pelin PTR-palvelimella. Pelaajat kuljettavat kentän lävitse rommilastia ohi kaupungin tunnetuimpien nähtävyyksien, aina sen historialliseen merilinnoitukseen asti.

Kyseessä on pelin seitsemäs Escort-kenttä, joka täten nosti näiden määrän pelin kenttien kärkeen. Viimeisimmästä Escort-kentän julkaisusta onkin melkein vuosi; Rialto julkaistiin viime vuoden toukokuussa, ja sitä seurasivat Busan (Control) sekä Paris (Assault). Uusilla kentillä voi olla suuri merkitys pelin metaan, sillä hahmojen runsaista liikkumismahdollisuuksista johtuen kenttien geometria vaikuttaa suoraan näiden käytettävyyteen.

Uuden kentän lisäksi vaihtelua peliin ovat tuoneet Storm Rising -Eventiin sisältyvät uudet skinit ja muut lisät. Samalla fanit ovat kuitenkin ilmaisseet pettymyksensä siitä, ettei Event itsessään ollut kovinkaan mielenkiintoinen, tai edistänyt pelin tarinaa merkittävällä tavalla.

Lähde: Overwatch Kuvalähde: Overwatch