Yleisradio jatkaa e-urheiluun panostamista, ja jo aikaisemmin toimivaksi todettu YLE FTW x PUBG formaatti saa jatkoa, joka huipentuu tällä kertaa suoraan televisiolähetykseen! Yle on muutenkin viime aikoina panostanut e-urheiluun, ja tämä lämmittää varmasti monen harrastajan ja kilpapelaajan mieltä. Yhteistyö PUBG Finlandin kanssa ei myöskään ole ainoa laatuaan, vaan YLE FTW tekee syksyn aikana samanlaista yhteistyötä myös muiden peliyhteisöjen kanssa.

Turnaukseen mahtuu yhteensä 64 tiimiä, ja viimeisimpien tietojen mukaan turnaus on täyteen buukattu. Ottelut pelataan Squad FPP-formaatissa, ja sääntöinä toimivat yhteisölle tutut PUBG Finlandin omissa turnauksissa käytetyt säännöt. Lohkovaiheesta finaaleihin etenee yhteensä 16 joukkuetta, ja loppujen lopuksi kana-ateria tarjoillaan vain yhdelle joukkueelle. Yllätys yllätys.

Yksi PUBG Finlandin puuhamiehistä, Matti “Copter” Korvenmaa, antoi eurheilu.comille kommenttia tulevasta turnauksesta:

"PUBG Finland ja Yle FTW välinen molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyö alkoi jo keväällä pidetyn FTW x PUBG -turnauksen merkeissä ja jatkui Assembly Summer 2018 -tapahtumassa. Näiden turnausten pohjalta syntyneen saumattoman yhteistyön tuloksena siirtyminen suoraan TV-lähetykseen on looginen seuraava askel molemmille osapuolille. 

Olemme innoissamme, että tehdyn työn tulokset alkavat molemmin puolin tuottamaan hedelmää ja pääsemme yhdessä tekemään tapahtumaa, joka nostaa koko Suomen PUBG kilpapelitoiminnan profiilia asteella ylöspäin. Toivomme että yhteistyön saavutuksena laajempi yleisö löytää mukaan järjestämiimme turnauksiin ja toimintamme saa kasvua sekä uusia pelaajia."

Eurheilu.com toivottaa onnea ja menestystä turnaukseen osallistujille, ja vähintäänkin pientä yllätystä lineaarisen television seuraajille kun televisiosta tupsahtaa esille PUBG:ia!