Takavuosien hitti ja nykypäivän megahitti Pokémon ei ota laantuakseen. Monelta on saattanut mennä se ohi, että Pokémonissa pelataan myös kilpaa. Vuosittainen Pokémonien MM-turnaus käynnistyy tänään Yhdysvalloissa, kun Washingtonissa pelataan niin korttia kun videopelejä. 

Turnauksessa pelataan Pokémonia niin korttien kuin pelikonsolien kanssa. Viikonlopun kovimpana tapahtumana pidetään kuitenkin Pokémonvideopelien mestaruusturnausta. Turnaus pelataan kolmessa eri ikäsarjassa, ja mukaan on pystynyt kipuamaan pitkin vuotta hankkimalla virallisia pisteitä pienemmistä turnauksista. 

Tänä vuonna mukana on taas kerran yksi suomalainen Pokémonin tahkoaja. Oliver Eskolin edusti Suomea viime vuonna Seniors-sarjassa, ja on tänä vuonna noussut ikänsä puolesta pelaamaan “korkeimmalla sarjatasolla” Mastersiin.  

Virallisissa turnauksissa pelaajat jaotellaan kolmeen eri divisioonaan:  

  • Juniori-divisioona: 2008 ja sen jälkeen syntyneille. 
  • Seniori-divisioona: 2004-2007 syntyneille 
  • Master-divisioona: 2003 ja sitä aikaisemmin syntyneille. 

Koko videopeliturnausta voi seurata Pokémonin virallisesta Twitch-kanavalta, tämän aikataulun mukaisesti. 

Tämän vuoden videopeliturnauksesta odotetaan varsin Uberien täytteistä. Pelin vahvimmat taskuhirviöt ovat taas vapautettu kilpapelikäyttöön, ja niiden käyttö on elinehto jokaiselle korkealla tasolla pelaavalle. Alta olevasta twiitistä voit siirtyä lukemaan virallista turnausanalyysiä, ja sitä mitkä Pokémonit ovat vahvoilla tulevassa turnauksessa!

Lisäys 16.08: Turnauksessa on mukana yhteensä 8 pelajaa, joista 6 pelaavat TCG Mastersissa, 1 TGC Seniorsissa ja 1 VGC mastersissa.
Lähde: Pokemon.com Kansikuva: Play Pokémon twitter