Tiistaina PUBG Corporation piti medialle tiedotustilaisuuksia pelin eri aihepiireistä, ja yksi pääteemoista oli pelin kilpailullinen puoli. Berliinissä järjestettävät MM-kisat ovat tähänastisista kisoista suurimmat, joten monet ovat miettineet, mikä on seuraava suunta, johon kilpapelaamista lähdetään kehittämään.

PUBG Corporationin toimitusjohtaja Changhan Kim totesi PUBGin kilpapelaamisen tavoitteen seuraavalle viidelle vuodelle olevat se, että pelistä saadaan “kestävä ja itsenäinen tuote”. Koko eurheiluskeneä ei käytettäisi enää vain markkinointitarkoituksiin, vaan PUBG Corporation olisi sitoutunut koko skenen kehittämiseen. Kimin suusta kuultiin myös se, että “Panostamme PUBG-eurheiluun pidemmällä aikavälillä, ja emme odota lyhyen aikavälin voittoja.”

Tätä strategiaa lähdetään rakentamaan neljällä vakinaisella liigalla: Pohjois-Amerikan, Euroopan, Kiinan ja Korean liigoilla, jotka polkaistaan käyntiin ensi vuoden alussa. Näiden liigojen parhaat ansaitsisivat pääsyn tulevan vuoden MM-kisoihin. Liigat rakennetaan avoimiksi, ja joukkueet, joilla on vaadittavat taidot liittyä mukaan, saavat sen mahdollisuuden tavalla tai toisella.

Myös polusta ammattilaiseksi puhuttiin kovasti. Monella puoliammattilaisella on ollut hankaluuksia raivata tiensä huipulle, ja tätä helpottamaan PUBG Corporation tukee jatkossa ruohonjuuritason turnauksia. Näistä pienemmistä turnauksista on tarkoitus pystyä ponnistamaan vakinaisiin liigoihin.

Edellä mainittujen infrastruktuurien rakentaminen ja pelaajien palkkaus toteutetaan - ainakin osittain - joukkuekohtaisilla, pelin sisäisillä kosmeettisten tavaroiden myynnillä. Näin fanit voisivat tukea kannattamiaan joukkueita ja saada itse siinä samassa osoituksen faniudestaan.

Lisätietoja tulevista liigoista ja ensi vuoden MM-kisoista saadaan loppuvuodesta.

Lähde: Twingalaxies, Shotcaller Kansikuva: Playbattlegrounds.com