Playerunknown's Battlegroundsin faneja hemmotellaan, kun vuoden ensimmäinen Premier tason turnaus järjestetään IEM Katowice -tapahtumassa, johon järjestäjien mukaan osallistuu yli 100 000 katsojaa tänäkin vuonna. Puitteet eivät voisi olla paremmat startata PUBGin vuoden 2018 turneeta, ja mikäli merkit pitävät paikkansa voimme odottaa todella kovatasoista turnausta.

Tähänkin turnaukseen tulee osallistumaan Suomen kovimmat PUBG-pelaajat, ja mikäli kertoimia on uskominen: Suomalaiset ovat vahvoja ennakkosuosikkeja turnauksessa!

Aikataulut

Turnaus tullaan pelaamaan kuluvana viikonloppuna Puolan Katowicessa, joten ottelut voi katsoa Suomessakin pienestä aikaerosta johtuen inhimillisiin aikoihin. Ottelut starttaavat lauantaina ja sunnuntaina klo 16.00 Suomen aikaa, ja kumpanakin päivänä pelataan 4 karttaa. Ottelut alkavat tunnin välein, paitsi ennen illan viimeisiä otteluita pidetään 30 minuuttia normaalia pitempi tauko.

Voittaja selviää siis noin kello kahdeksaan mennessä sunnuntaina, joten vastaanottimet IEM Katowicen viralliselle PUBG-kanavalle, ja suomalaisia kannustamaan!

pubg_schedule-IEM-Katowice

Aikataulut keskieurooppalaisittan, eli Suomea tunnin jäljessä.

Joukkueet

Turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta, joista 9 on jo etukäteen ilmoitettuja kutsujoukkueita ja loput karsinnoista läpipäässeitä. Suurimpana ennakkosuosikkina turnaukseen lähtee FaZe, jossa pelaavat Suomalaiset Jere "Jembty" Kauppinen ja Anssi "mxey" Pekkonen. Myös Methodin Anssi "AndyPyro" Huovista kannattaa pitää silmällä; herra saattaa repäistä ja lanata Erangelin metsät tyhjiksi, jos sille päälle sattuu!

Osallistujalista kokonaisuudessaan IEM Katowicen sivulla.

Juontajina turnauksessa toimii suurimmaksi osaksi sama ryhmä kuin IEM Oaklandissa. Juontajia vaihdellaan pelien välillä, ja odotettavissa on syväluotaavia analyysejä taukojen aikana.

Onnea ja menestystä suomalaisille turnaukseen ja katsojille viihdyttäviä hetkiä!

Lähteet: Intel Extreme Masters, ESL Twitter Kansikuva: IEM Katowice