PlayerUnknown’s Battlegroundsin vuoden ensimmäinen suurturnaus, FACEIT Global Summit: PUBG Classic, pelataan Lontoossa 16.-21.4. Turnauksen palkintopotti on tällä hetkellä 400 000, mutta se kasvaa vielä tulevien viikkojen aikana. Palkintojen lisäksi parhaiten pärjänneille alueille jaetaan ylimääräisiä karsintapaikkoja loppuvuoden maailmanmestaruuksiin.

Turnaukseen osallistuu yhteensä 24 joukkuetta ympäri maailman. Euroopan karsinnoissa jaettiin paikka neljälle joukkueelle, joista suomalaiset ENCE ja Winstrike nappasivat kaksi. Tämän lisäksi Team Liquidin riveissä pelaa kaksi suomalaispelajaa.

Turnauksen otteluita voi seurata suomeksi ainakin pudotuspelien ja finaaleiden osalta Yle Areenassa. Selostuksesta vastaavat Matti ”c0pter” Korvenmaa ja Pauli ”M00onForrest” Anttila.

Turnauksen kulku:

  • 16.-18.4. Lohkovaihe
    • 24 joukkuetta jaetaan kolmeen lohkoon jotka ottelevat toisiaan vastaan. Kahdeksan parasta nappaa paikkansa finaaleihin, loput 16 jatkavat pudotuspeleissä.
  • 19.4. Pudotuspelit
    • Kuusi ottelua johon osallistuvat kaikki joukkueet. Sijoitukset määräytyvät lohkovaiheen pisteiden ja pudotuspelien pisteiden mukaan. Kahdeksan parasta joukkuetta jatkaa finaaliin.
  • 20.-21.4. Finaalit
    • Yhteensä 12 ottelua (6 per päivä)

Eurheilu.com julkaisee kattavan ennakon ja esittelee osallistuvat joukkueet lähempänä turnausta

Lähde: YLE