RCTIC on varmasti monille pitkään e-urheilua seuranneille tuttu nimi. Vuonna 2008 perustettu organisaatio toi näkyvyyttä sekä kansainvälistä menestystä eri peleissä, jollaista Suomessa ei aiemmin oltu nähty täysin suomalaisilla kokoonpanoilla. Vuonna 2017 organisaation toiminta kuitenkin hiljeni.

–  Olimme omasta mielestämme tehneet kaiken sen, mitä Suomessa e-urheilun parissa pystyi tekemään, ottaen huomioon sen, mikä tilanne silloin oli, toteaa RCTIC:in toimitusjohtaja Jere Alanen.

Vaikka toiminta tuolloin päättyi, ei RCTIC missään vaiheessa ollut kuopattu tapaus. Ajatus jäi kytemään, ja muiden toimijoiden sekä koko alan kehitystä seurattiin kiinnostuksella. Välissä oli muitakin projekteja, jotka johtivat loppujen lopuksi siihen, että oli aika RCTI:n paluulle.

– Halusimme tehdä homman kunnolla, tuodaan kuitenkin vanhaa ja tavallaan historiallistakin brändiä uudestaan Suomeen. Vanhan porukan kanssa olemme viime kesästä asti olleet tiiviimmin yhteyksissä, ja päätimme, että tätä ei tehdä hutaisten, Alanen valottaa.

Pelikentille paluu on vaatinut pohjatöitä sekä suunnittelua. Taustalla on yli kymmenen vuoden kokemus kilpapelaamisesta, intohimo lajia kohtaan sekä halu luoda ennennäkemättömiä kokemuksia. Brändiä on nykyaikaistettu sekä samalla varmistettu, että koko organisaation väki on sataprosenttisesti mukana tuomassa RCTICia takaisin.

Koska laji on näiden vuosien aikana kehittynyt paljon, RCTIC haluaa ottaa kehityksen kiinni tekemällä tiivistä yhteistyötä alasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneiden kanssa. Organisaatio haluaa palata takaisin kotimaisen kilpapelaamisen keskiöön ja sen huipulle sekä luoda nykyisille ja uusille seuraajilleen kuvan, että he ovat palanneet pysyvästi.

RCTIC:llä on tällä hetkellä edustus kahdessa pelissä: Fortnitessä sekä Counter-Strike: Global Offensivessa. CS-tiimin onnistumisia on jo nähty, sillä joukkue nappasi itselleen karsinnoista 1000 € palkintorahan sekä paikan Rainmaker Open -jatkosarjassa. Kotimaiset Counter-Strike turnaukset ja liigat kiinnostavat tulevaisuudessakin.

– Ensisijaisesti haluaisimme olla mukana kaikissa kotimaisissa liigoissa ja turnauksissa. Telian liiga on tällä kaudella jo alkanut, samaten Elisan turnaukset menivät ohi suun. Rainmaker Openissa on kuitenkin mahdollisuus jatkaa vielä toukokuun jälkeen, jos jatkoon päästään, Alanen kertoo.

Kotimaisten turnausten osalta kiinnostusta RCTIC:illa olisi esimerkiksi Assembly Summer -tapahtumaan, mikäli se järjestetään. Nykyisen tilanteen vuoksi on kuitenkin haastava sanoa, mitä turnauksia tullaan edes järjestämään.

RCTIC haluaa tarjota mahdollisimman laajoja mahdollisuuksia kotimaisille kilpapelaajille. Tästä syystä on hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa nähdään useampia joukkueita tämän nimen alla.

– Call of Duty: Warzonen puolelta katsotaan, millaiseksi kilpailullinen puoli kehittyy. Valorant on toinen, johon on kiinnostusta. Meillähän on FPS-peleissä melko pitkä historia, ja ne ovat myös katsojaystävällisiä, Alanen paljastaa.

On myös mahdollista, että toiminta laajenee konsolipelaamisen puolellekin.

– En sulje pois sitä mahdollisuutta, että jonain päivänä ollaan myös konsolipeleissä, Alanen toteaa.

Lähteet: RCTIC