Riot Games on yhdysvaltalainen peliyritys, joka tunnetaan parhaiten League of Legends -pelistä. Pelijätti on joutunut ikävien uutisotsikoiden alle ja heitä on syytetty sukupuolisyrjinnästä työpaikalla.

Tuomioistuimen asiakirjojen ja LA Timesin mukaan Riot Games on suostunut maksamaan vähintään 10 miljoonaa dollaria naisille, jotka työskentelivät yrityksessä viimeisten viiden vuoden aikana saadakseen sovittua sukupuolisyrjintään liittyvän ryhmäkanteen.

Noin 1000 naista, jotka työskentelivät Riotissa marraskuusta 2014 lähtien tulevat hyötymään korvauksesta. Korvauksen määrä tulee muokkautumaan työsuhteen keston ja aseman perusteella, eli kokopäiväiset työntekijät tulevat saamaan enemmän kuin esimerkiksi urakoitsijat.

Kaikki alkoi marraskuussa 2018, kun kaksi Los Angelesin studiolla työskennellyttä naista nostivat kanteen Kalifornian tasa-arvoisen palkkalain rikkomuksista, väittäen, että he rutiininomaisesti altistuivat seksuaaliselle häirinnälle ja sukupuolisyrjinnälle työpaikallaan.

Riot Games yritti huhtikuussa 2019 sopia asianomaisten kanssa suljetuin ovin tilanteesta, jotta asiaa ei vietäisi oikeuteen, siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä noin 150 työntekijää käveli Riot Gamesin kampukselta ulos osoittamaan mieltään ja protestoimaan yrityksen tapaa yrittää selvitä pälkähästä.

Näiden tapahtumien myötä pelijätti on suostunut maksamaan työntekijöilleen korvauksia ja myöskin muuttamaan seksismiin liittyvän kultturinsa ja palkkaamaan työpaikkakulttuurin ammattilaisia työpaikalle välttääkseen kyseiset selkkaukset jatkossa.

Yhtiöllä on noin 2500 työntekijää toimistoissa ympäri maailmaa ja sen tulot olivat arviolta 1,4 miljardia vuonna 2018.

 

Lähde: VPEsports / LA times

Kuvalähde: ESTNN