Simracingin eSM-sarja käynnistyi kevään aikana viiden osakilpailun karsintavaiheella. Autoksi valittiin Formula Renault 3.5 ja eSM-sarja käydään iRacing-simulaattorilla. Karsintavaihetta hallitsi Valtteri Alander, joka voitti kolme osakilpailua. Karsintavaiheen tultua päätökseen kesäkuun puolivälissä, Suomen parhaimmat simulaattorikuljettajat siirtyvät kohti sarjan finaalia, joka kilpaillaan Jyväskylän Paviljongissa torstaina 1.8. klo 15.30 alkaen, juuri ennen Suomen MM-rallin alkua.

Suomen mestaruudesta finaaleissa kilpailee yhteensä 20 kuljettajaa. Hallitseva Suomen mestari Matti Kaidesoja sai suoran paikan finaaleihin ja myöskin karsintasarjan osakilpailun voitosta sai suoran paikan sekä 100 euroa osakilpailun voitosta. Nämä paikat lunasti Alanderin lisäksi Aleksi Elomaa ja Riku Alatalo. Loput 17 paikkaa jaettiin karsintasarjan pisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä.

Finaalissa on jaossa yhteensä 3000 euron palkintopotti, josta voittaja kahmaisee itselleen 1500 euroa. Kolme parasta saavat myös pokaalit. Sarja on SEUL ry:n virallinen suomenmestaruussarja sekä Suomen autourheiluliitto AKK-Motorsport ry:n virallinen virtuaalisen autourheilun suomenmestaruussarja.

Lajin esittelyvideon voit katsoa täältä. Lisätietoa lajista ja finaalista voit lukea sarjan järjestäjän kotisivuilta.

Lähde: FiSRA Kuvalähde: FiSRA