HiRez Studios yhtiön kehittämän kolmannen persoonan MOBA-peli Smite palaa ruutuihin kun pelin maailmanmestaruudesta kilpaillaan kolmatta kertaa. Smite muistuttaa pelillisesti eniten League of Legendsiä, molemmissa kilpaillaa kolmella lanella ja junglella. Pelin viehätys on kuitenkin esimerkiksi WoWista tutumpi kolmannen persoonan kuvakulma ja se, että kaikki hyökkäykset pelissä ovat niin kutsuttuja "skillshotteja" eli pelaajan pitää tähdätä myös hahmonsa normaalit hyökkäykset.

2017 maailmanmestaruuksiin huipentuu kevään ja syksyn splitteihin lohkottu Smite Pro League Season 3 joka alkoi maaliskuussa 2016. Pro-liigan tulosten perusteella maailmanmestaruuksiin on kutsuttu kaksi parasta joukkuetta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, Paras joukkue Kiinasta, Ozeaniasta, Brasiliasta ja Latinalaisesta Amerikasta, sekä kaksi joukkuetta Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteisistä Wild Card karsinnoista. Yhteensä potissa vuonna 2017 on 1,135,000 dollaria, josta 675,000$ on turnauksen palkintoina, ja loput maksetaan joukkueille osallistumista painotettuina 2016 tulosten perusteella.

Turnauksen selkein ennakkosuosikki on 2016 maailmanmestaruuden voittanut Eurooppainen NRG Esports, kovimman vastuksen heille antaa Pohjois-Amerikan mestari Team Eager, omien mannertensa mestareina molemmat joukkueet aloittavat suoraan pudotuspeleistä. Lopuista kuudesta paikasta näiden kahden titaanin kanssa taistelee 8 joukkuetta. Esikarsinta pelataan best-of-1 double elimination turnauksena josta 6 joukkuetta jatkaan pudotuspelien puolivälieriin. Tiukka formaatti tarkoittaa, että vain kaksi karttaa häviämällä joukkue tippuu ulos pelistä, ja samalla jää palkinnoitta.

Esikarsinnoissa ennakkosuosikkeja ovat yleisesti ottaen länsimaalaiset joukkueet, erityisesti amerikkalainen SoaR Gaming ja britannialainen Obey Alliance jotka sijoittuivat toiseksi omien alueittensa mestaruuksissa. Lisäjännitystä turnauksen seurantaan voi halutessaan hakea veikkaamalla voittajia esimerkiksi fastbet.com-sivustolla.

Kaikki ottelut lähetetään suorana alkaen kello 18:00 Suomen aikaa HiRez Studiosin Twitch-Kanavalla. Varsinaisten maailmanmestaruuksien lisäksi viikonlopun aikana ratkotaan myös Smiten maailmanmestaruus konsoleilla, ja pelataan kutsuturnaus HiRez Studiosin uudessa Paladins First Person Shooterissa.

Otteluaikataulun, bracketit ja kaiken muunkin tiedon löytää parhaiten Smiten Esportswikistä.

Smite World Championships 2017 joukkueet:

Suoraan pudotuspeleissä:

  • Team Eager
  • NRG Esports

Alkusarjassa:

  • SoaR Gaming
  • INTZ e-Sports
  • Luminosity Gaming
  • Team HAPI
  • Team Allegiance
  • LichT eSports
  • Dire Wolves
  • Obey Alliance

Smite World Championships 2017 palkinnot:

  • #1 $500,000
  • #2 $75,000
  • #3-4 $20,000
  • #5-8 $15,000
  • #9-10 $0