Viikonloppuna Krakovassa pelattiin $500.000 jättiturnaus. Mukana oli vahva edustus suomalaisia, yhteensä 11 pelaajan verran.

Suomalaisella kokoonpanolla pelannut G2 Esports aloitti Apex Legends Preseason Invitationalin todella vakuuttavasti. He voittivat oman lohkonsa heti ensimmäisellä kierroksella ja jatkoivat toisella kierroksella siitä, mihin ensimmäisellä jäivät, ollessaan lopulta lohkonsa toisia. Voittajien polun viimeisellä kierroksella, josta olisi päässyt koko turnauksen finaaliin, G2 jäi täysin telineisiin ollessaan koko kierroksen viimeinen ja ottaen ainoastaan 3 tappoa neljän kierroksen aikana. Häviäjien polun viimeisessä vaiheessa joukkue otti kuitenkin tarvittavat tapot ja loppusijoitukset. Tätä myöden he pääsivät pelaamaan turnauksen finaaliin tiukimmalla mahdollisella erolla. Turnauksen finaalissa G2 palasi taas omalle tasolleen ja sijoittui lopulta koko turnauksen 7. sijalle. Finaalissa joukkue voitti jopa kaksi kierrosta. Palkintorahaa he lunastivat $24.000.

Toinen täysin suomalaisella kokoonpanolla pelannut joukkue SJ Gaming sijoittui lopulta sijalle 52. Ensimmäisellä kierroksella peli ei sujunut toivotulla tavalla ja SJ jäi lopulta melko selvästi voittajien polun toiselta kierrokselta ulos. Häviäjien polun ensimmäisellä kierroksella suomalaiset saivat kerättyä hyvin itsensä voittaessaan oman ryhmänsä 5 pisteen erolla. Toisella kierroksella joukkueen turnaus päättyi kuin seinään ja näin ollen suomalaisjoukkueen turnaus oli kokonaisuudessaan ohi.

Turnauksen finaalissa ei G2 Gamingin lisäksi nähty muita suomalaisia. Voittajaksi Krakovassa tiensä selvitti Team SoloMid, joka sai kotiin vietäväksi $105.000. Hopea ja $75.000 NA’VIlle, pronssi ja $60.000 Wyvernille.

 

Suomalaisten tulokset:

7.  G2 Gaming (Mimu, ZeroNothing, rette)

37. Lazarus EU (smythj)

48. Echo Fox (Ziki)

52. SJ Gaming (Kouhia, Jerppe, Ruabbe)

53. Aequilibritas Esports Green (Zanmaa

56. HSL Esports (Ronba)

72. Team Singularity (Despe)

 

Lähde: Liquipedia Kuvalähde: TheGamer