CS:GO-kentillä dominoinut Astralis valmistautuu vuoden 2021 League Of Legends European Championship -kauteen julkaisemalla uuden kokoonpanonsa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Astralis ottaa osaa League of Legendsiin omalla nimellään.

Astraliksella ei ole aiemmin ollut edustusta League of Legendsissä omalla nimellään, ja joukkueen päävalmentaja Baltat ’AoD’ Alin-Ciprian uskoo, että tammikuussa alkavan Spring Splitin aikana joukkue on aika lailla keskitasoa, mutta mikäli joukkue pystyy toteuttamaan omia työtapojaan ja luottaa omiin kykyihinsä, he tulevat olemaan haastajia kesän play-offeissa.

Vuonna 2019 huhuttiin siitä, että Astralis ottaisi osaa League of Legendsiin, mutta kävi ilmi, että sen emoyhtiö RFRSH Entertainment oli hankkinut tiimin nimeltään Origen. Projekti ei kuitenkaan onnistunut, minkä Astraliksen urheilujohtaja Kasper Hvidt myöntää tiedotteessa.

– Origenin kanssa emme onnistuneet luomaan pitkäaikaista perustaa, ja tuntui siltä, että meidän tuli aloittaa alusta splittien jälkeen. Jollain tavoilla olemme taas ensimmäisessä ruudussa, kun rakennamme perustaa ja siitä eteenpäin, Hvidt toteaa.

Joukkueen pelaajat, joiden kanssa Astralis lähtee tavoittelemaan tähtiä, tulevat Ruotsista, Norjasta, Venäjältä sekä Suomesta. Ensimmäisenä suomalaisena vuosiin Astraliksen paidassa edustaa Matti ”Whiteknight” Sormunen, joka pelasi aiemmin BIGissä.

Joukkueen kokoonpano:

Mid Lane: Erlend ’Nukeduck’ Holm (Norja)
Top: Matti ’Whiteknight’ Sormunen (Suomi)
Jungle: Nikolay ’Zanzarah’ Akatov (Venäjä)
ADC: Jesper ’Jeskla’ Strømberg (Ruotsi)
Support: Hampus ’promisq’ Abrahamsson (Ruotsi)

Lähde: Astralis