PUBGin viralliset MM-kisat, PUBG Nations Cup, ovat juuri päättäneet toisen kisapäivänsä Etelä-Korean Soulissa. Takana on 10 ottelua, joiden perusteella on jo saatu selkeää kuvaa maiden taitotasosta ja mahdollisista loppusijoituksista.

Kisojen kärkeä hallitsevat tällä hetkellä Etelä-Korea (90 pistettä), Thaimaa (74 pistettä) ja Venäjä (69) pistettä. Heti näiden perässä 10 pisteen sisällä pronssisijasta ovat Taiwan, USA, Vietnam ja Kanada, joten mitalisijoituksia ei suinkaan ole  vielä laitettu lukkoon.

Suomen maajoukkue on sen sijaan työnnetty pistetaulukon pohjille. Se seisoo 42 pisteellään taulukon kolmanneksi viimeisenä, 14. sijalla. Joukkue on sijoitukseensa nähden kerännyt hyvin tappopisteitä (34), mutta on saanut ottelusijoituksistaan vain kahdeksan pistettä.

Kisojen viisi viimeistä ottelua pelataan huomenna 11:00 lähtien Suomen aikaa. Tällöin suomalaisilla on siis vielä mahdollisuus, jos ei nyt aivan mitalisijoille, niin ainakin parantaa sijoitustaan. Ottelut ovat katsottavana suorana PUBGin Twitch-kanavalta sekä suomeksi PUBG Finlandin Twitch-kanavalta.

Lähde: Liquipedia Kuvalähde: PUBG Esports