2015 perustettu Finnish eSports League (FEL) järjestää yhteistyössä HP:n kanssa Suomen rahakkaimman CS ottelun huomenna. Tampere-talossa ALSO Expossa pelattavan FEL CS:GO pro-liigan finaalin voittaja kuittaa 12 000 euroa ja hopeamitalisti 3 000 euroa. Kyseessä on historian suurin pääpalkinto suomalaisessa CS:GO turnauksessa. Liiga pelattiin kahdessa lohkossa syyskuussa ja voittajiksi selvisivät HAVU ja VITALIS.

Joukkueet kohtasivat jo kahteen otteeseen viime viikonloppuna järjestetyssä Connection Lan turnauksessa. Seinäjoella pelattu turnaus oli juhlaa HAVUlle joka ei hävinnyt yhtään karttaa matkalla mestaruuteen. Ensimmäinen kohtaaminen lohkovaiheessa päättyi HAVUn 16-11 karttavoittoon Miragessa. Joukkueet ottivat uudestaan yhteen finaalissa jossa HAVU otti nimiinsä VITALIKSEN valitseman Trainin 16-4 ja oman lempikarttansa Infernon 16-9.

HAVUlla on ollut kiireinen viikko Connection Lanin voiton jälkeen. Maanantaina suomalaiset ottivat yhteen puolalaisen Kinguinin kanssa WCAn Euroopan karsinnoissa voittaen ottelun kartoin 2-1. Tiistaina joukkue kohtasi tanskalaisen Heroicin joka lähti Starladder I-League Invitationalin puolivälierissä missä HAVU voitti altavastaajana tanskalaiset jälleen 2-1. Viimeinen 2-1 voitto tuli aiemmin tänään kun HAVU nappasi WCAn lohkovoiton turkkilaista Space Soldiersia vastaan varmistaen paikkansa pudotuspeleihin.

VITALIS ei myöskään ole levännyt ennen ottelua, joukkue nappasi eilen ESEA sarjassa voiton tanskalaisesta Not Academysta ja kuittasi tänään 2-0 voiton ukrainalaisesta pro100 joukkueesta CSesports Cupin puolivälierissä.

Finaali pelataan torstaina 13:00 ALSO Expo tapahtumassa Tampere-talossa. Jos ottelua ei pääse paikan päälle seuraamaan, löytyy tapahtumasta myös lähetys FELin Twitch-kanavalta suomeksi selostettuna. Selostajina ottelussa toimivat Nuutti "pata" Syrjäaho ja Janne "Stygord" Juote