Eilen pelatun ESL Pro Leaguen finaali Heroicin ja Gambitin välillä jätti yhden kysymyksen leijumaan ilmaan: entä jos tämä finaalisarja olisi pelattu livenä paikanpäällä?

Online aikakauden ehdottomasti ikimuistoisin peli oli yli seitsemän tuntinen maraton, johon mahtui  yksi neljän jatkoajan kartta ja jo tapahtuessaan legendaarinen lopetus.

Gambit lähti finaaliin vahvana ennakkosuosikkina, mutta neljän pelatun kartan jälkeen Heroicilla vaikutti selkeästi olevan enemmän paukkuja tallessa. Viimeisen kartan Miragen viimeiselle puolikkaalle siirryttiin tilanteessa 13-2.

Finaalipeli sai arvoisensa lopetuksen, kun Heroicin pelinsisäinen johtaja Casper ”cadiaN” Møller laittoi homman pakettiin säästökierroksella vastassaan neljä täysissä voimissa ja varusteissa olevaa Gambitin pelaajaa.

Møllerin peliäly sekä taidot tuossa tilanteessa ovat saaneet esimerkiksi CS:GO:n Reddit yhteisön vaatimaan Valvelta graffitia tapahtuman muistoksi Mirageen.

Tuosta clutchista ei jäänyt paljoa puuttumaan. Tilanne alkoi puukkotapolla, eteni vastustajan eliminoimisen seinän läpi AWP-kiväärillä päättyen taitavaan informaation keräämiseen ja viimeisen pelaajan tappamiseen vaikka Møllerilla oli enää 2hp jäljellä.

Tilanteesta tullaan varmasti muistamaan kommentaattori Alex ”Machine” Richardsonin huudahdus ”You can’t win Pro League like this!”