Yhä useampi CS:GO tähti on ottanut kantaa pelin Krieg-aseeseen ja he odottavat milloin Valve tekee asialle jotain.

Team Liquidin Russel ”Twistzz” VanDulken osallistui pinnalla olleen SG 553-aseen ympärillä olevaan keskusteluun Twitterissä. Hän ehdottaa, että ase muutettaisiin nykyisestä automaatista puoliautomaattiseksi. Tämä olisi todennäköisesti sopiva heikennys, joka ei silti tappaisi aseen käyttöä.

Aseeseen ollaan aikaisemmin ehdotettu hinnan nostamista tai ampumistiheyden laskemista. Twistzz kuitenkin epäilee, että esimerkiksi jälkimmäinen muutos lopettaisi pelaajien kiinnostuksen asetta kohtaan.

Muun muassa Peter ”dubreeh” Rasmussen ja Nathan ”NBK” Schmitt olivat heti Twistzz:n kanssa samoilla linjoilla. 

Valve tulee todennäköisesti tekemään kohta jonkinlaisia liikkeitä asian suhteen, niin paljon puhetta aseen ympärillä on ollut viimeaikoina.

 

Lähde: Dexerto

Kuvalähde: HLTV