Eurheilun suosio ja status ovat viime vuosina kasvaneet räjähtävää vauhtia, ja jopa monet ”vanhaa mediaa” edustavat yhtiöt ovat  lähteneet alalle mukaan. Näistä viimeisin on Yhdysvaltalainen televisiokanava ja mediayhtiö NBC.

NBC Sports Group julkisti eilen, että se tulee sponsoroimaan ja televisioimaan 100 000 dollarin palkintopotilla varustetun Rocket League -turnauksen. Turnaus pidetään tänä kesänä ja se tullaan pelaamaan 2v2-formaatilla.

Turnauksen alkukarsinnat pelataan verkossa, mutta alueelliset karsinnat tullaan pelaamaan NBC Sportsin studioilla elokuun kahtena ensimmäisen viikonloppuna ja niiden viimeiset tunnit ovat katsottavissa NBC:n urheilukanavien kautta. Turnauksen finaalit pidetään 26.-27. elokuuta ja ne lähetään suorana NBC Sports Networkin kautta USA:ssa ja Syfyn kautta Britanniassa, Saksassa, Australiassa ja osassa Latinalaisen Amerikan maita.

NBC Sports Venturesin vanhempi varatoimitusjohtaja Rob Simmelkjaer selitti yhtiön päätöstä kertomalla, että eurheilua on nykyään vaikea jättää huomiotta uusia lähetysmahdollisuuksia suunnitellessa.

Vuonna 2015 julkaistu Rocket League on onnistunut valtaamaan itselleen kunnioitettavan osan eurheilun kakusta. Sen virallinen liiga, Rocket League Championship League, päätti juuri kolmanten kautensa jossa pelaajille oli tarjolla yhteensä 150 000 dollarin palkintopotti. Koko elinkaarensa aikana laji on tarjonnut palkintorahoja noin 720 000 dollarin edestä.

Rocket League ei kuitenkaan ole lähelläkään eurheilun ”suurlajeja”, mutta NBC:tä ovatkin saattaneet kiinnostaa lajin muut vahvuudet. Yhtiö on todennäköisesti nähnyt jalkapalloa ja rallipelejä yhdistelevän lajin yksinkertaisuudessa sekä tuttuudessa mahdollisuuden lähettää eurheilua, joka on helposti lähestyttävää sekä vanhoille faneille että myös uusillekin katsojillekin.

Lähteet: Dotesports, Gameindustry.biz Kuvalähde: Rocket League