Uutisoimme viime kuussa 50 000 eurolla varustetun Telia Esports Seriesin tulevasta kaudesta. Telia onkin tänään julkistanut lisää tietoa Seriesistä, sanalla sanoen sen CS:GO-liigan saapumisen televisiovastaanottimiin.

Liigan mediakumppanina tulee toimimaan MTV. Otteluita lähetetään perjantai-iltaisin kello 21:00 sub-kanavalta, jonka lisäksi otteluita voi seurata tiistaisin verkon Mtv-palvelusta. Perjantailähetykset alkavat 26.4.

”E-urheilu loikkaa nyt suuren yleisön saataville. Suomessa esportsin tunnettuus on huimassa nousussa, ja varsinkin ENCEn hopeaan päättynyt menestyskulku kansainvälisessä Major-turnauksessa sai suomalaiset villiintymään. On huikeaa, että voimme juuri nyt tuoda Suomen kovimmat esports-ottelut suoraan perjantain prime timeen”, iloitsee Niklas Segercrantz Telia Finlandin esports-tiimistä.

Lähetysten viihdearvoon on panostettu toden teolla. Itse ottelun lisäksi ennen peliä käydään läpi sarjarakennetta ja uutisia, sekä esitellään pelaavat joukkueet. Ottelun jälkeen peli käydään läpi ja analysoidaan parhaiden pelaajien suorituksia. Myös pelaajiin päästään tutustumaan insertien avulla.

Studioväki koostuu alan raudanlujista ammattilaisista, jotka takaavat lähetysten tietotaidon. Selostustiimiin kuuluvat Teemu "wabbit" Hiilinen, Juha "aNGeldusT" Kurppa ja Tomi "tombha" Rinne.

Liigan avoimet karsinnat alkavat ensi viikolla ja niihin voi ilmoittautu Telian verkkosivuilta. Counter-Striken lisäksi Telia Esports Seriesiin kuuluu mobiili-moba Arena of Valor, jonka osuus palkintopotista on 10 000 euroa.

Lähde: Telia Kuvalähde: Telia