Blizzard ilmoitti aiemmin tällä viikolla julkaisevansa tietoja tulevasta Hearthstone lisäosasta Spring Global Championshipsin yhteydessä Shanghaissa. Julkistus tapahtuu perjantaina 7.7. kello 05:00 aamulla Suomen aikaa.

Tuttuun tapaansa Blizzard on ollut tähän mennessä varsin hiljaa lisäosan sisällöstä, mutta internetissä pyörivien huhujen mukaan lisäosan teemana olisi Lich King.

Aiempien ilmoitusten perusteella tiedetään kuitenkin, että kyseessä on täysikokoinen lisäosa, eli tiedossa on noin 120 uutta korttia. Myös aiempien tietojen mukaan lisäosaan liittyy adventureista tuttuja yksinpelihaasteita joista voi voittaa pakkoja. Aiemmin kesäkuussa julkaistut uudistukset legendary-korttien keräämiseen tulevat myös lisäosan myötä voimaan.

Lähde: Blizzard