Uutisoimme syyskuussa Kajaanin Ammattikorkeakoulun (KAMK) uudesta e-urheiluun keskittyvästä koulutuksesta. Oppilaitoksessa alkaa syksyllä uudenlainen liiketalouden ammattikorkeatutkinto (Esports Business), jonka pääsuuntauksena on e-urheilun liiketoiminta. Tutkinto suoritetaan englanninkielisenä ja se kestää 3,5 vuotta.

Hakuaika koulutukseen on nyt alkanut ja se kestää tämän kuun 24. päivään asti.

Valmistuneet opiskelijat pystyvät työskentelemään esimerkiksi alan projektien ja tapahtumien parissa, valmentajana tai markkinoinnissa. Koulutuksen erikoistumismahdollisuuksia ovat valmennus, tapahtumanjärjestäminen, pelikehitys, yrittäminen sekä tutkimus ja tuotekehitys.

Koulutusta varten rakennetussa esports-luokassa opiskelijoiden käytössä ovat koulun "huipputehokkaat pelikoneet". Oppilaat pääsevät myös tekemään yhteistyötä KAMKin ammattilaispelaajien ja -joukkueiden kanssa.

Koulutukseen hyväksytään yhteensä 15 opiskelijaa ja sen pääsykokeet pidetään maaliskuussa. Lisätietoa tutkintovaatimuksista ja ilmoittautumisohjeista löydät KAMKin verkkosivuilta, sekä koulutuksen opintopolku-sivulta, jonka kautta voit myös hakea mukaan koulutukseen.

Esports Business -koulutuksensa lisäksi KAMK panostaa e-urheiluun tekemällä yhteistyötä Kainuun Prikaatin ja Vuokatti-Ruka urheiluakatemian kanssa Kajaanin e-urheilukeskittymän perustamiseksi.

Lähteet: SEUL, KAMK, KAMK Kuvalähde: KAMK

Korjaus 10.1. klo 20:30: Poistettu maininta koulutuksen maksullisuudesta, sillä lukukausimaksu ei koske EU- ja ETA-maiden kansalaisia.