Vallitseva koronatilanne on pakottanut siirtämään vaikuttajatapahtuma Tubeconin ensi vuoteen. Tapahtuman oli tarkoitus koota tubettajat, vaikuttajat ja fanit yhteen vuoden tauon jälkeen Vantaan EnergiaAreenalle 28–29. elokuuta.

”Yleisömme ja esiintyjiemme turvallisuus on meille äärimmäisen tärkeää. Tärkeää on myös tubeconmainen tunnelma, viihtyisyys sekä elämyksellisyys. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi jouduimmekin nyt tekemään raskaan päätöksen Vantaan tapahtuman siirtämisestä ensi vuoteen, koska emme voi järjestää tapahtumaa sellaisena kuin se pitäisi järjestää.” Tubecon kirjoittaa facebook-sivullaan.

Päätapahtuman siirtyminen ei kuitenkaan vaikuta Tampereella elokuussa järjestettävään Tubecon Games tapahtumaan. Tapahtuman järjestäjien mukaan se on paljon sisartapahtumaansa pienempi, helpommin hallittavissa ja täten turvallisesti järjestettävissä. Tubecon Games -tapahtumassa pelataan muun muassa Counter Striken eSM-kisat sekä Suomen suurin PlayerUnknown’s Battlegrounds -turnaus.