Edelleen jylläävä koronapandemia aiheuttaa rajoituksia, emmekä vieläkään pääse nauttimaan livenä esports-tapahtumista Suomessa. Assembly Winter -tapahtuma oli alunperin tarkoitus järjestää helmikuun loppupuolella pitkän kahden vuoden tauon jälkeen. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen tapahtuma on kuitenkin jouduttu siirtämään huhtikuun alkuun, kerrotaan Assembly.org -sivustolla.

Alunperin nelipäiväiseksi suunniteltu tapahtuma muuttuu kolmipäiväiseksi, mutta ohjelmisto pysyy siitä huolimatta suurimmaksi osaksi samana, joten laneja, esports-turnauksia ja perinteistä Assembly-tunnelmaa. Mikäli ehdit jo ostaa lipun helmikuun tapahtumaan, käy se sellaisenaan myös huhtikuussa. Kaikille paikkalipun aiemmin ostaneille annetaan Assembly Lahjakassin täynnä erilaisia tuotteita. Paikkana säilyy edelleen tuttuun tapaan Helsingin Messukeskus.

Lisätietoja tapahtumasta löydät Assemblyn sivuilta.