ENCE ja Dignitas Spring European Showdowniin

Viikonloppuna pelattiin Elisan ja Blastin järjestämä Elisa Invitational, josta kaksi parasta joukkuetta sai paikan Blast Spring European Showdownissa. Turnauksessa parhaiten pärjäsivät ENCE ja Dignitas, joten he pääsevät mittelemään taitojaan muunmuassa Astralista ja Ninjas in Pyjamas -joukkuetta vastaan. Suomalaisittain varsinkin turnauksen ensimmäiset päivät torstai ja perjantai olivat viihdyttäviä: Torstaina ENCE voitti oman lohkonsa kokonaan, ja perjantaina KOVA näytti mahtavaa peliä voittamalla Nordavindin ja Northin, ja häviten vain tiukasti Heroicille. KOVAn taival turnauksessa päättyi lauantaina heidän hävitessä Apeksille 0-2.

Suosittu striimaaja pitää taukoa bilestriimeistä

Suosittu striimaaja Anssi ”AndyPyro” Huovinen ilmoitti Twitterissä, että rahan tekeminen juomisella on ollut hetken aikaa hauskaa, mutta nyt on aika ottaa pieni tauko ja muuttaa elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Huovila on tehnyt striimaamisesta itselleen päivätyön, ja hän on striimannut monia eri pelejä sekä pitänyt erilaisia bilestriimejä.

Kaikki RainmakerOpen -turnauksen joukkueet selvillä!

RainmakerOpen -turnauksen alkusarja saatiin eilen päätökseen, ja kaikki 16 jatkosarjassa pelaavaa joukkuetta ovat selvillä. Turnauksessa nähdään niin suomalaisia top 10. joukkueita, kuten HAVU, KOVA, HREDS, SJ ja NYYRIKKI, kuten myös vasta paluuta tehneitä joukkeita kuten RCTIC tai uransa juuri aloittaneita joukkueita. Jatkosarjaa pelataan 9.-10.5. BO1-formaatilla.