Jamppi haluaa keskusteluyhteyden Valveen

Suomalaisen CS:GO-pelaaja Elias ”Jamppi” Olkkosen ympärillä on pyörinyt loppuviikosta lähtien huhu, jonka mukaan hän on haastanut Valven oikeuteen. Syynä tähän olisi vanha VAC-pelikielto, joka estää Olkkosta osallistumasta Major-turnauksiin. DBLTAP:in uutisen mukaan VAC-pelikiellosta johtuen Olkkonen ei myöskään saanut sopimusta OG:n kanssa maaliin.

Olkkonen itse avasi asiaa streamissaan, ja totesi, ettei päämääränä ole missään vaiheessa ollut lähteä oikeuteen Valven kanssa, eivätkä he sitä halua. VAC-banni asiaa on koitettu jo aiemminkin selvittää Valven kanssa huonoin tuloksin, eikä viimeisimpiin yhteydenottoihin ole vastattu. Olkkosen mukaan oikeuteen lähteminen on viimeinen oljenkorsi, mikäli keskusteluyhteyttä ei saada auki.
Voit katsoa Olkkosen omat kommentit täältä.

Kaksi NHL-julkistusta

Änärifaneja hemmoteltiin viikonloppuna, kun kaksi suomalaista e-urheiluorganisaatiota julkisti omat NHL-tiiminsä. Perjantaina hREDS kertoi palaavansa änärin pariin parin vuoden tauon jälkeen, ja sunnuntaina KOVA Esports ilmoitti uudesta aluevaltauksestaan.

Rakettiliiga Pro 1. kausi päätökseen

Viikonloppuna pelattiin Rakettiliiga Pron finaali, ja ensimmäisen kauden voittaja on selvillä. Ensimmäisen sijan sekä 1800 € palkintorahaa itselleen pokkasi RixToxPox. Sarjan alkupuolella joukkue-esittelyissä todettiin, että tiimi voi pystyä joko maagisiin suorituksiin tai tippua palkintosijojen ulkopuolelle – magiaa selvästi oli ilmassa.

Suomalaisille avoin CS:GO -turnaus – yhteistyössä Gigantti, OmenbyHP ja Pelaajatcom

Huhtikuussa päästään näkemään Gigantti CS:GO Cup -turnaus, jonka palkintopotissa on 6000 euroa. Turnaus on rajattu suomalaisille CS:GO -pelaajille, ja se selkeästi kiinnostaa: alkujaan karsintaturnauksessa oli tilaa 64 joukkueelle. Paikat täyttyivät alle kahdeksassa tunnissa, mutta turnausjärjestäjät reagoivat tähän nopeasti, ja kunkin karsintaturnauksen joukkuemäärät tuplattiin.