HLTV Rankingin 3. sijaa pitää tällä hetkellä ukrainalainen Natus Vincere. NaVin AWP- ja entry fragger -pelaaja Oleksandr ”s1mple” Kostyliev on tullut tunnetuksi loistavista AWP-taidoistaan, ja hänet onkin valittu vuonna 2018 vuoden parhaaksi CS:GO-pelaajaksi. Peliuransa lisäksi Kostyliev on tullut tunnetuksi Twitch-striimaajana.

Tällä viikolla Twitter-tili StreamerBans twiittasi, että Kostyliev on saanut bannit Twitchistä. Tämä on jo toinen kerta kolmen kuukauden sisällä. Elokuussa bannit tulivat, koska Kostyliev käytti striimissään homofobista venäläistä ilmaisua. Nykyisten bannien syy ei ole selvillä, mutta voi olla, että syy on jälleen sama, ainakin Kostylievin twiittien perusteella. Myös viime syksynä tähti sai banneja palveluun.

Kostyliev kritisoi Twitchiä siitä, ettei se ymmärrä että sanan merkitys riippuu kontekstista ja hän on kyllästynyt ”Striimaamaan kamalalla alustalla ja aina valitsemaan oikeat sanat”. Hän lisää, että jos bannit annetaan ilman syytä, pitäisi sääntöjen olla samat kaikille striimaajille. Myöhemmin hän lisäsi vielä twiitin, jossa sanoo, että haluaa lopettaa palvelun käytön ja pyytää Twitchiä päättämään yhteistyön, koska ei itse voi tehdä sitä bannien takia.

Twitch ei ole kommentoinut banneja itse, eikä todennäköisesti tulekaan kommentoimaan, sillä sen käytäntö on kommunikoida vain suoraan striimaajien kanssa. Riippuu siis Kostylievin omasta päätöksestä, jakaako hän Twitchiltä saamaansa informaatiota eteenpäin.

Lähde: DotEsports
Kuva: StarLadder